Myötätuulessa on vuonna 2009 alkanut Euroopan sosiaalirahaston tukema hanke, jonka tavoitteena on rakentaa nuorille ajanmukainen nettiareena. Hankkeen aikana kehitetään työssäoppimisen malli, jonka avulla koulutetaan nuorisotyöntekijöitä digitaalisissa taidoissa. Samalla hyödynnetään sosiaalisen median mahdollisuuksia nuorisotyössä. Hanke päättyy 31.12.2012.
Sisällysluettelo |
Sovellussuunnittelun vuoden 2010 loppu on mennyt yhteisen nettiareenan tarpeiden kartoituksessa ja toteutuksessa. Nettiareenan kehitys on edennyt vaiheeseen, jossa on mahdollista esittää konkreettisia tuloksia ja visioita tulevasta yhteisestä portaalista. Nämä tulokset mahdollistavat pilottitalojen tuomisen osaksi uutta nettiareenaa. Jatkossa pyritään viemään pilottitaloille nettiareenan elementtejä ja toteuttamaan sekä pilottitaloille että Hapen toiminnoille omat portaalit.
Joulun kynnyksellä sovellussuunnittelu otti työkseen Hapen portaalin uudistamisen uuteen uskoon ja tarkoitus onkin saada väliaikaiselle sivustolle pysyvämpi korvaaja. Hapen uusi sivusto on suunniteltu pilotoimaan nettiareenan yhteistä rakennetta ja näin esittää ensimmäisen vilkaisun tulevan nettiareenan elementeistä. Hapen uuden ulkoasun myötä on tarkoitus jatkaa ulkoasun uudistusta kaikille Hapen toimijoille.
Verkkotoimituksen arkipäivä koostuu niin nettiareenan suunnittelu- ja kehitystyöstä, kuin käytännön toimitustyöstä, joka sisältää muun muassa talon tapahtumista tiedottamisen, sosiaalisessa mediassa (facebook) toimimisen ja juttujen kirjoittamisen. Nämä työt jakautuvat verkkotoimittajan ja assistentin kesken.
Yksi verkkotoimituksen tavoitteista on saada Hapen väki mukaan tekemään sisältöä ja kertomaan tulevista tapahtumista sivuilla. Syksyn 2010 aikana muun muassa Hapen Värkkäämö on aktiivisesti tehnyt puffeja sivuille tulevista tapahtumista. Lisäksi sivuille on saatu myös Hapessa musiikkitapahtuman järjestäneen nuoren tekstiä.
Suurin osa tapahtumapuffeista tai valokuvareportaaseista tehdään toistaiseksi verkkotoimituksen toimesta, mutta tarkoituksena on kevään 2011 aikana kouluttaa talon väkeä aktiivisesti julkaisualustan käyttöön.
Hapen väki on omaksunut Google-kalenterin käytön hyvin. Kalenterin avulla eri toimijat ilmoittavat nettiareenalla ja wikissä tapahtumistaan ja tilavarauksista. Verkkotoimitus pitää huolen siitä, että talon ulkoinen kalenteri on ajantasalla. Talon sisäistä viestintää kalenteri on helpottanut huomattavasti.
Hapen nettisivujen ohessa toimivan julkaisualusta Blablan suhteen aktiivista nuorista koostuvaa toimitusta ei ole Mediaklubissa muodostunut, vaan nuorilta tuleva sisältö on tätä nykyä saatu lähinnä mediatuottajan ja kuvatoimituksen vetämien toimintojen kautta ja toimitettu verkkotoimituksen avulla.
Myötäuulessa-hankkeen mediatuottajana on toiminut lokakuusta lähiten medianomi Säde Kultanen työparinaan siviilipalvelusmies Julius Hella. Julius Hella on hoitanut Myötätuulessa-videokaluston lainaustoimintaa nettiareenaan sisältöä tekeville nuorille, Hapen henkilökunnalle sekä Pilottitalojen nuorisotyöntekijöille sekä toimittanut Happiwikiin videomateriaalin nettijulkaisemiseen liittyviä ohjeita. Myötätuulessa hankeen ediotinninohjaaja Paltsa Salama on opastanut syksyn aikana editoinnissa Hapen nuoria ja henkilökuntaa, Mediaklubin nuoriso-ohjaajaa, Log Rus-järjestöä, editoinut Kalasataman videoita sekä editoinut yhdessä Malminkartanon pilottitalon kanssa esittelyvideon.
Viikoittain nuorille järjestettävä matalan kynnyksen mediatoiminta sai nimikilpailun myötä nimekseen Mediaklubi. Klubin vetäjinä on toiminut vaikituisesti mediatuottaja Säde Kultanen ja siviilipalvelusmies Julius Hella sekä Hapen nuorisotyöntekijät Muhamad Taha ja Omar Abdi. Omar Abdi on toiminut Mediaklubissa nuorisotyöntekijän roolissa ja Muhamad Taha on osallistunut aktiivisesti videoiden tekemiseen nuorten kanssa. Taha on opetellut säännöllisesti ediointia Myötäuulen edioinninohjaaja Paltsa Salaman opastamana. Muhamad Taha suunnitteli ja toteutti yhdessä Myötätuulen kanssa Hapen alakertaan editointipisteen nuorille. Olemme havainneet että nuorille suunnatun toiminnan järjestäminen ei yksinään riitä nuorisotyöntekijöiden koulutuskanavaksi median maailmaan. Ensiarvoisen tärkeässä roolissa ovat olleet klubin ulkopuolella järjestetty henkilökohtainen editoinnin ohjaus sekä osallistuminen Glorian tuotantoihin kuvaajan roolissa.
Mediaklubille on kehitetty yhdessä ohjaajien kanssa runko johon kuuluu käsikirjoituksen suunnittelua ja kuvauksia, evästauko, kuvausten jatkaminen tai editointi, sekä lopuksi valmiiden videoiden katselu ja palauteosuus. Mediaklubin toimintoja on pyritty luomaan nuorten lähtökohtien ja kiinnostuksen mukaan. Nuoret saapuvat paikalle usein ripotellen ja klubin aluksi on pyritty katsomaan aikasemmin saapuvien kanssa videoita mm NK:n arkistoista. Mukana on ollut vakituisesti seitsemän nuorta joiden osallistuminen on vaihdellut. Myös uusia nuoria on löytänyt Mediaklubille. Keväällä 2011 Mediaklubin vetovastuuta on tarkoitus siirtää enemmän nuorisotyöntekijöille.
Mediaklubilla on tehty syksyn aikana videopäiväkirjoja, sketsejä, digitarinoita, ediotoitu kesän videoleirin satoa, työstetty animaatioita ja kuvattu lyhytelokuvaa. Mediaklubin nuoren ja videovirittämöläisen kanssa käytiin myös klubin ulkopuolella tekemässä juttu Rollerderbystä. Nuorten kanssa tehtyjä videoita on julkaistu mediapalvelimen kautta verkkolehti Blabla:ssa. Ongelmana mediapalvelimen kautta tehdyissä videojulkaisuissa on niiden kehno pakkaamisesta johtuva laatu. Tämä on ikävää sekä videon tekijöitä että katsojia kohtaan. Mediapalvelimen ja Wordpressin käyttö ei ole tietokoneohjelmiin tottumattoman kannalta yksinkertaisimmasta päästä ja myös tämä saattaa olla esteenä esim nuorisotalojen omatoimiseen tuotantojen julkaisuun.
Olemme suunnitelleet siirtyvämme käyttämään julkaisupalvelimena Youtubea tai Vimeota. Harkinnassa on myös käyttäjätunnusten antaminen suoraan nuorille jotta omatoiminen videoiden julkaisu onnistuisi. Toisaalta videot olisi saatava Kuvapankkiin ja tämä vaatisi joka tapauksessa videon toimittamista Myötätuulessa-henkilökunnalle. Toimintapolitiikka videoiden julkaisun suhteen on työn alla.
Jonna Pipatti on vetänyt Gloriassa monikameratuotantoja säännöllisesti ja tapahtumia on taltioitu lähes viikoittain. Gloriassa monikameratuotantojen työryhmä on koostunut nuorista jotka toimivat Gloriassa työllistettyinä ja työharjoittelijoina. Myötätuulen kiinteänä yhteistyökumppanina on tuotantoihin päässyt käytännän oppiin myös Myötätuulessa-hankkeen siviilipalvelusmies sekä Mediaklubin nuoriso-ohjaaja Muhamad Taha. Jonna Pipatti jatkaa työssään joulukuun 2010 loppuun jonka jälkeen vetovastuuseen siirtyy toinen Gloriassa työskennellyt henkilö.
Myötätuulessa järjesti lokakuussa elokuvaohjaaja ja mediantekijä Carlos Marroquinin kanssa Video nuorisotyön välineenä-työpajan. Työpajaan osallistui seitsemän nuorisotyöntekijää joista osa oli Pilottitaloilta. Työpaja osoitti että nuorisotyöntekijöiden saatava ensin itse tutustua kunnolla niin laitteistoon kuin videoilmaisun perusteisiin sekä saatava aiheesta itseluottamusta ennen kuin he voivat alkaa itsenäisesti ohjata nuoria. Myötätuulessa videotiimi on tehnyt nuorisotöntekijöille palautekaavakkeen jonka tuloksia voidaan käyttää apuna tulevia koulutuksia suunniteltaessa. Videotiimin osalta Pilottitalo koulutukset pyörähtävät käyntiin keväällä 2011. Nuorisotyöntekijöiden tueksi on työn alla käytännön video-opas jota jaetaan sekä nuorisotyöntekijöille että nuorille.
Kuvatoimituksen vastuulla on valokuvauksen ja graafisen tuotannon koulutus nuorisotyötekijöille sekä osallistuminen Hapen tapahtumien taltiointiin ja markkinoinnin suunnitteluun.
Kesän ja syksyn 2010 aikana kuvatoimitus on järjestänyt valokuvauskursseja ja -opetusta nuorisotyöntekijöille ja nuorisoasiainkeskuksen henkilökunnalle. Kouluttajina ovat toimineet kuvatoimituksen työntekijät sekä Kamera-lehden päätoimittaja Pekka Punkari.
Kuvatoimituksen työntekijät ovat antaneet nuorisotyöntekijöille koulutusta kameran käyttössä ja valokuvauksen perusteissa. Koulutus on ollut pääosin henkilökohtaista ja luonteeltaan nonformaalia.
Lisäksi kuvatomituksen yhteydessä on toiminut nuorisotyöntekijöistä koostuva valokuvaryhmä, joka on kokoontunut säännöllisesti, keskimäärin kerran kuukaudessa. Ryhmää on kouluttanut Pekka Punkari. Lisäksi syksyllä 2010 järjestettiin Pekka Punkarin johdolla neljän päivän mittainen valokuvauksen intensiivikurssi Tukholmassa. Kurssilla otetuista valokuvista koostettiin kirja ”Muotoja ja heijastuksia 2010”.
Kuvatoimitus on kouluttanut nuorisotyöntekijöitä kuvankäsittelyssä, graafisessa tuotannossa ja digitaalisessa julkaisemisessa. Koulutus on tapahtunut pääosin kuvatoimituksen tiloissa ja laitteilla, tarpeen mukaan koulutusta on annettu myös nuorisotalojen omissa tiloissa (mm. Pasilan nuorisotalo).
Koulutuksen pääasiallisena kohderyhmänä ovat olleet nuorisotyöntekijät, jotka ovat päivittäin tekemisissä nuorten kanssa ja joiden työnkuvaan kuuluu eri mediavälineillä nuorten kanssa tehtävä työ. Osa koulutuksista on toteutettu niin, että myös nuoria on ollut mukana. Kohderyhmään on kuulunut kesällä ja syksyllä 2010 yhteensä 23 nuorisotyöntekijää, pääosin Hapesta, pilottitaloilta ja kulttuurisen nuorisotyön toimipaikoista.
Koulutustoimintaa varten on koostettu havainnollistavia paketteja, jotka toimivat koulutusten runkona ja joita osallistujat voivat hyödyntää myöhemmin oman oppimisensa tukena sekä apuvälineenä toimiessaan nuorten kanssa.
Kuvatoimitus on jatkanut yhteistyötään toimintakeskus Hapen eri toimijoiden kanssa. Kuvatoimitus on osallistunut Hapen nettisivujen, markkinoinnin ja talon fyysisen visuaalisen ilmeen kehittämiseen. Lisäksi kuvatoimitus on ollut mukana Hapen osalta Fantasy Design -hankkeessa, jossa on yhdessä nuorisotyöntekijöiden, nuorten ja alan ammattilaisten kanssa suunniteltu Hapen sisustusratkaisuja, tilanjakoa, opasteita ja visuaalisuutta.
Kuvatoimitus oli kesällä 2010 mukana Narrin nuoret ry:n järjestämässä Peili-studio -elokuva- ja valokuvatyöpajassa, johon osallistui 25 nuorta Suomesta ja Virosta. Lisäksi kuvatoimitus on järjestäjänä Katso peiliin -valokuvauskilpailussa yhdessä Kamera-lehden ja virolaisten toimijoiden (mm. Tallinna 2011 kulttuuripääkaupunki) kanssa.
Kuvatoimituksessa toimivat tuottaja Antti-Veikko Salo (graafinen tuotanto, tekijänoikeusasiat) sekä kuvatoimittajat Ari Matinmikko ja Jari Mäenpää (valokuvauksen, graafisen tuotannon ja kuvankäsittelyn opetus). Lisäksi kuvatoimituksessa on työskennellyt harjoittelijoita ja työllistettyjä.
Käytäntö on osoittanut, että on järkevää eriyttää digivideoiden ja digikuvien arkistointi omiksi kokonaisuuksiksi. Nuoriso-ohjaajien tarve digikuvien arkistointiin on suurempi kuin digivideoiden, ja kuvien kysyntä on myös suurempaa.
Digikuvissa tullaan korostamaan omatoimisuutta kuvien arkistoinnissa ja kuvien digiarkisto tulee olemaan konseptina lähempänä kuvapankkia. Kuvia tulee voida itse tallettaa ja niitä tulee voida itse myös selata ja ladata helposti ja turvallisesti sisäverkossa.
Pelitalon pelikoneita voidaan hyödyntää myös kuvankäsittelyssä ja niiltä pääsee tallettamaan kuvia Hapen mediapalvelimelle, koska kaikki pelikoneet ovat nuorisoverkossa. Alustavaa koulutusta palvelun käyttöön pelikoneiden kautta on tarjottu Pasilan ja Malminkartanon nuorisotaloille. Kuvien sisäiset metatiedot ovat keskeisessä roolissa, käytäntöjä niiden syöttämiseksi kehitetään mahdollisimman käteviksi.
Kuvapankista löytyy jo tuhansia skannattuja valokuvia ja digikuvia.
Vanhojen videoiden digitointi, luettelointi ja siirto mediapalvelimelle edistyy koko ajan.
Uusien videoiden arkistointia on kehitetty siten, että kaikki NK:n omalla julkaisupalvelimella nettiin julkaistut videot siirtyvät automaattisesti Hapen mediapalvelimelle.
Myötätuulessa-projektin tuottamien tai Myötätuulessa-projektin kaluston avulla tuotettujen videoiden käyttöoikeuksissa on otettu huomioon arkistokäyttö, mikä mahdollistaa materiaalin käytön jatkossakin.
Digivideoarkistosta löytyy jo satoja digitoituja ja digitaalisena tuotettuja videoita.
Myös grafiikkateoksia voidaan arkistoida PDF-muodossa. Free Your Mind-nettisivujen arkistointi otetaan käsittelyyn 2011. Rainer Sjölundilta on kerätty muistitietoa haastatteluin.
Hankkeen kansainvälisiä yhteistyökumppaneita ovat Tallinnan nuorisotyökeskus, Tallinnan kaupungin nuorisotoimi, Tallinnan kulttuuripääkaupunki 2011 -toimisto, Baltic Media and Film School ja Nuku-filmi Lastestuudio sekä Tukholman Kulturhuset Lava.
Myötätuulessa hankkeen kuvatoimitus yhdessä Narrin nuoret ry:n kanssa ja Tallinnan nuorisotyökeskus, Nukufilmi Lasten studio sekä Baltic Film and Media School järjestivät virolaisille ja suomalaisille nuorille yhteisen medialeirin kesäkuussa 2010. Leirin mediatuotannot esitettiin Stadi-tv:ssä suorana lähetyksenä. Valokuvauksen osuus leiristä oli esillä Kirjasto 10:ssä kesän ajan valokuvanäyttelynä Omakuva urbaanissa ympäristössä.
Tallinnan yhteistyötahojen kanssa järjestetään nuorten audiovi¬suaalinen festivaali H2T – nuorten valo- ja elokuvafestivaali . Festivaaliin kootaan nuorten tekemiä mediatuotantoja vuoden vuosilta 2010 ja 2011. Festivaali kuuluu Tallinnan kulttuuripääkaupunki 2011 ohjelmistoon. Festivaalin toteutuksessa on mukana myös Turun kaupungin Vimma. Festivaalin ajankohta on 14. – 18. syyskuuta 2011 Tallinnassa.
Tukholman kulturhuset Lava kutsui Myötätuulessa hankkeen esittelemään toimintaansa Tukholman läänin kulttuuri-, opetus- ja nuorisotyön seminaariin Om ungas makt 31.8.-1.9.2010. Seminaarin ohella keskusteltiin siitä kuinka Kulturhuset/Lava suunnittelee käynnistävänsä Myötätuulessa-hankkeen mallin mukaisen projektin Tukholmaan.
Myötätuulessa hankkeen nuorisotyöntekijöiden valokuvauksen ryhmä työskenteli Kulturhuset Lavassa Luovan valokuvauksen työpajassa 20.-25.10.2010. Opettajana oli Kamera-lehden päätoimittaja Pekka Punkari. Työpaja julkaisi valokuvakirjan Stockholma – Muotoja ja heijastuksia.
Muut yhteistyöt: Myötätuulessa hanke esitteli toimintaansa Oulun esr-hankkeille ja Oulun nuorisotoimelle kesäkuussa 2010. Turun kaupungin nuorisoasiankeskuksen Vimman kanssa aloitettiin yhteistyö syksyllä 2010.