Henkilökohtaiset työkalut
Käsitteiden määrittelyä
Formaali eli muodollinen oppiminen
Formaalia, eli muodollista opetusta on toteutettu jo siis vuosituhansien ajan. Sillä tarkoitetaan ylipäänsä instituutioiden järjestämää opettajajohtoista koulutusta, joka tähtää oppilaiden tutkinnon suorittamiseen. Formaalin oppimisen seuraamiseen on luotu erilaisia mittaristoja, joilla pystytään seuraamaan oppimisen toteutumista. Tutuimpia näistä ovat varmasti kokeet ja tentit, joilla voidaan verrata yksilöiden oppimista suhteessa yleisiin aihekohtaisiin tavoitteisiin. Kansainvälisessä oppilaitosten vertailuissa käytetään mm. PISA-järjestelmää. Oppimisen mittaamisjärjestelmissä on tapahtunut muutoksia ja kehitystä koko ajan lähinnä liittyen oppimiskäsityksiin, opettamiseen, oppimisen motivaatioon ja oppimisen arviointiin.
Nonformaali oppiminen
Nonformaali oppiminen on yleistynyt viime aikoina erilaisissa yhteyksissä. Termin suomenkielinen vastine on ei-muodollinen oppiminen. Siitä käytetään myös nimityksiä epävirallinen oppiminen, koulun ulkopuolinen oppiminen ja epätavanomainen oppiminen. Nonformaali oppiminen tarkoittaa lähinnä kaikkea virallisten koulutusjärjestelmien ulkopuolella tapahtuvaa oppimista. Sitä voi tapahtua mm. nuorisotyössä, järjestöissä, erilaisten ohjattujen harrastusten parissa sekä työelämässä.
Viime vuosina on EU:n taholta alettu korostaa nonformaalin oppimisen merkitystä virallisten koulutusjärjestelmien ohella. EU:n Valkoinen kirja (2001) on myös selkeästi tämän poliittisen tahdon ilmaus. ”Elinikäisen ja koko elämän käsittävän oppimisen tarve on viime vuosina osoittanut, että tarvittavat taidot voidaan omaksua virallisessa, vapaamuotoisessa ja epävirallisessa oppimisympäristössä. Epävirallista oppimista yleensä aliarvostetaan sillä verukkeella, ettei se ole ”oikeaa” oppimista” (Euroopan komission valkoinen kirja 2001, 33). Samoin Valkoinen Kirja perustelee: ”Epävirallisen oppimisen hyöty piilee valtaosin siinä, että se on luonteeltaan vapaaehtoista, usein itseorganisoitunutta ja joustavaa, se tarjoaa osallistumismahdollisuuksia, sallii erehtymisen ja on läheisemmin sidoksissa nuorten kiinnostuksiin ja pyrkimyksiin. Myös muita heikommassa asemassa olevien nuorten sopeutuminen on yksi epävirallisen oppimisen eduista” ( mt 35).
Tämä on myös huomioitu Nuorisoasiainkeskuksen toiminnoissa ja suuri osa oppimista on tapahtunut ikään kuin harrastusten ja työtehtävien sivussa. Siurala (2002b) on määritellyt nonformaalia oppimista seuraavasti: Tiedonkäsityksessä sillä on monia suhteellisia tulkintoja maailmasta yhden objektiivisen tulkinnan sijaan. Identiteettikäsitys on muuttuva ja moniaineksinen pysyvän ja koherentin sijaan. Oppimistilannetta kuvaa yhteinen neuvoteltavuus opettajakeskeisyyden sijaan. Opetusaineksena on koulua ympäröivä yhteiskunta koulukirjoihin pohjautuvan tiedon sijaan. Se on yleensä luovempaa ja nuorten omista lähtökohdista tapahtuvaa. Non-formaali oppiminen ei myöskään ole niin järjestettyä kuin muodollinen koulutus. Nonformaalista oppimisympäristöstä suhteessa muodollisesti järjestettyyn opetukseen, tulee myös yksi merkittävä kysymys tässä projektissa. Kuinka pystyä pitämään oppimisympäristö tarpeeksi epämuodollisena, niin ettei se ala muistuttamaan muodollista opetusta?
Informaali oppiminen
Informaalia oppimista, eli vapaamuotoista oppimista voi sitten taas tapahtua yleensä vapaa-ajan ja harrastusten parissa. Sille on tyypillistä oppimisen ”tahaton” luonne, jolloin oppimista tapahtuu ikään kuin vahingossa. ”Informal education was defined to refer to learning which takes place in everyday life outside curriculum, in the family, peer-groups, media, youth cultures or in other every-day contexts. This is a very diffuse field of learning which is gaining a more and more important role in young peoples´lives” (Siurala 2002a, 80). Tällä on siis kasvavaa merkitystä nuorten elämän kannalta, joskin se on myös hyvin hajanainen oppimisen alue.
”Piilevä” oppiminen (informaali oppiminen) viittaa yleensä oppimiseen, joka on tietoisella tasolla tavoitteetonta ja tapahtuu muun toiminnan sivutuotteena”. (Rinne & Salmi 1998, 151) Toisaalta jos ihmisellä kerran on kyky oppia, niin miksei sitä sitten tapahtuisi kaikilla tavoin ja eri tilanteissa? Informaalin oppimisen käsittely on jäänyt vähemmälle huomiolle oppimiseen liittyvissä teorioissa, ilmeisesti juuri sen hajanaisuuden ja vaikeammin havaittavan puolensa ansiosta. Tätä ilmiötä tutkimalla voisi kuitenkin löytyä paljonkin motivaatioon ja yksilöihin liittyviin oppimisen psykologisiin prosesseihin sisältyvää informaatiota.
LÄHTEET
Euroopan komission valkoinen kirja. 2001. EU:n nuorisopolitiikan uudet tuulet, Bryssel, 681 Rinne, R. & Salmi, E. 1998. Oppimisen uusi järjestys. Tampere: Vastapaino. Siurala, L. 2002a, Can youth make a difference, youth policy facing diversity and change, Council of Europe. Siurala L. 2002b, EU:n nuoriso-ohjelman arviointiseminaari 11-12.11.2002. Marina Congress Centre, Helsinki, http://nuoriso.hel.fi/lassen_linkki/2002-1111-non-formaali_oppiminen.doc
KESKUSTELUA: http://happi.nettiareena.fi/wiki/index.php/Keskustelu:Seminaari_-_Nonformaali_oppiminen