Henkilökohtaiset työkalut
Tutkimuspäiväkirja
Myötätuulessa-projektiin liittyy arviointitutkimus, jonka edistymistä voit seurata tämän tutkimuspäiväkirjan kautta. Tutkimus on käynnistynyt syksyllä 2010 ja jatkuu aina projektin loppuun vuoteen 2012 asti osa-aikaisella tutkijapanoksella.
Tässä tutkimuspäiväkirjassa julkaistaan blogimaisesti tutkimukseen teemaan liittyviä kirjoituksia noin kerran kuukaudessa.
Tuorein kirjoitus löytyy aina sivun lopusta. Pohdintoja voi kommentoida, väittää vastaan, ottaa kantaa täällä tai esim. lähettämällä allekirjoittaneelle sähköpostia.
Tutkija
Heidi Villikka
Nuorisotutkimusverkosto
Asemapäällikönkatu 1 (2krs)
00520 Helsinki
heidi.villikka@nuorisotutkimus.fi
Tutkimuksen tehtävä
Myötätuulessa– nuorten digitaaliset oppimisympäristöt on vuonna 2009 alkanut Helsingin nuorisoasiainkeskuksen hanke. Kyseisen tutkimus on osa hankkeen arviointia. Tutkimuksen tavoitteena on arvioida ja tutkia kehittämisprosesseja, joilla hankkeessa vahvistetaan nuorisotyöntekijöiden digitaalisen median osaamista sekä tuodaan uutta teknologiaa ja verkkovälitteisiä vuorovaikutuksen tapoja nuorisotyöhön.
Arvioinnissa tarkastellaan hankkeen tarvelähtöisyyttä, toimeenpanoa ja keskeisiä toimenpiteitä sekä tuloksia. Pyrkimyksenä on nostaa esiin hyviä käytäntöjä sekä toisaalta kuvaamaan kehittämistyön mahdollisia esteitä. Koska kyseessä on kehittämishanke, johon liittyvä tutkimus on tarkoitus toteuttaa hankkeen aikana, on prosessievaluaatio hedelmällinen lähtökohtana arvioinnin toteuttamisessa.
Prosessiarvioinnissa kiinnostus kohdistuu toimintaan, jolla tuloksia pyritään saamaan aikaan. Siinä tarkastellaan systemaattisesti kerätyn tiedon avulla erityisesti kehitys- ja muutosprosesseja ja niiden keskeisimpiä piirteitä. Holmilan (1999, 51) mukaan prosessievaluaatio perustuu vaikuttavuuden laajempaan käsittämiseen. Se erittelee niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat toiminnan suunnitteluun ja toteuttamisen saamiin muotoihin ja tuottaa tietoa niille, jotka haluavat tietää mitä oikeastaan tehtiin. Se auttaa myös tulosevaluaation tulkitsemisessa tarjoamalla selityksiä mahdollisille tuloksille.
Vaikka tutkimuksen painopiste on prosessiarvioinnissa, on pyrkimyksenä kokoava analyysi siinä mielessä, että kehittämisprosesseja suhteutetaan myös kehittämistoiminnan tuloksiin. Matkan varrella on tarkoitus täsmentää tutkimuksen kysymyksenasettelua.
Tarkastelussa ovat erityisesti hankkeen tietyt osa-alueet kuten nuorisoasiainkeskuksen nettiareenan rakentaminen ja nuorisotyöntekijöiden työssäoppiminen verkko- ja mediataidoissa. Tavoitteena on seurata miten nuorisotyöntekijöiden digitaalista osaamista vahvistetaan hankkeen aikana ja miten työntekijät pystyvät hyödyntämään osaamistaan omassa työssään ja toimiessaan nuorten kanssa.
Syksy 2010 pähkinänkuoressa
Syksyn 2010 aikana on lähdetty kartoittamaan projektin nykytilannetta. Projekti käynnistyi syksyllä 2009. Kartoitusta on tehty haastattelemalla projektin työntekijöitä ja harjoittelijoita, käymällä läpi projektissa tuotettuja materiaaleja (muistiot, suunnitelmat) Hapen wikisivustolta sekä osallistumalla valittuihin projektin palavereihin. Tämän pohjalta on täsmennetty tutkimuskysymyksiä: alkuperäisen suunnitelman sijaan, jossa lähtökohta oli nuorten mediatoiminta kohteeksi on hahmottunut nuorisotyön oppimisympäristöjen kehittäminen ja nuorisotyöntekijöiden mediataitojen vahvistaminen.
Syksyn aikana tutkimushankkeelle on koottu ohjausryhmä, johon kuuluvat projektin johtaja Leena Louhivuori, tutkimusjohtaja Leena Suurpää Nuorisotutkimusverkostosta, suunnittelija Sini Perho Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksesta, tutkija Jani Merikivi Nuorisotutkimusverkostosta, erityisasiantuntija Tina Heino Opetushallituksesta, osastopäällikkö Leena Ruotsalainen Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksesta sekä tutkija Tomi Kiilakoski Nuorisotutkimusverkostosta. Ohjausryhmä on kokoontunut syksyn aikana kerran.
Syksyn aikana on myös lähdetty seuraamaan nuorille suunnattua mediaklubi toimintaa sekä verkkolehti Bla Blan käynnistymistä. Mediaklubi on toimintakeskus Hapessa järjestettyä avoimen ovien ja matalankynnyksen toimintaa. Tutkija on osallistunut mediaklubin toimintaan havainnoimalla sekä haastattelemalla toimintaan säännöllisesti osallistuvia nuoria (5 henkeä). Lisäksi syksyn aikana on haastateltu kahta nuorta, jotka ovat olleet suunnittelemassa verkkolehti Bla Bla:ta. Havainnoinnin ja haastattelujen pohjalta kootaan palaute, jota käydään läpi yhdessä toimintaa ohjaavien työntekijöiden kanssa alkuvuodesta.
Jatkossa tavoitteena on pitää tällä sivulla säännöllistä tutkimuspäiväkirjaa.
12/2010 Joulukuun fiiliksiä – Tuhtia tarinaa
Jotenkin tutkimuspäiväkirjan pito on unohtanut, otetaan uudeksi tavoitteeksi kuukausittainen kirjoittelu. Olen pari päivää yrittänyt kirjoittaa Kommenttiin juttua tutkimuksesta ja tunteista, avautumisista tutkimuskentällä sekä tutkijan omista tunteista. Itsereflektion tarpeesta ja tarpeettomuudesta. No, jollakin tavalla kirkkaana päässä olleen idean suoltaminen paperille on osoittautunut aiottua haasteellisemmaksi. Jos ei muuta niin onpahan se saanut minut pohtimaan tutkijan rooliani ja suhdetta tutkimuskohteeseeni eli tähän hankkeeseen.Ennen joululomalle siirtymistä tässä avauksia siihen, mitä kuuluu tutkijan joulukuuhun. Tämän päivän takkuiluista huolimatta yritän positiivisessä fiiliksessä reflektoida kulunutta kuukautta.
Niin olen edelleen pähkäillyt tutkimukseni tutkimuskysymyksiä, lukenut arviointitutkimuksesta ja innostunut prosessiarvioinnista sekä realistisesta arvioinnista. Uskon näiden lähestymistapojen tarjoavan paljon myös omaan tutkimukseeni. Näihin molempiin onkin vielä hyvä sukeltaa tarkemmin tutkimuskirjallisuuden avulla. Tutkin kehittämishanketta, joten kehittämisprosessien seuraaminen on keskiössä.
Lisäksi osallistuin Tampereella järjestettyyn TUHTI-seminaariin, jossa pohdittiin nuorisotyön tehtävää ja rajapintoja. Olen myös käynyt havainnoimassa edelleen mediaklubilla ja ihmetellyt poikakulttuuria sekä poikien tarvetta ilmaista itseään räiskinnän ja väkivallan avulla (suhde tähän kuitenkin tietoisen sarkastinen), aloittanut vihdoin syksyn haastattelujen litteroinnin sekä siirtynyt etätöiden tekoon Berliinin sivukonttoriini. Jotenkin tuntuu, että joulukuu on kulunut kuin siivillä.
Avaan tässä vielä tarkemmin TUHTI-seminaarin antia, sillä se on siivittänyt minut pohtimaan Nuorisotyön tehtävää ja tarkoitusta sekä tämän kyseisen projektin suhdetta Nuorisotyöhön. Nuorisotyön kentässähän siis liikutaan ja jollakin tapaa sitä pyritään tässäkin hankkeessa kehittämään.
Tuhtissa 9.-10.12.2010
Tuhtissa heitettiin isona kysymyksenä ilmaan Mitä nuorisotyö on? Kysymys johon luulisi olevan helppo vastata, mutta sitä se ei aina ole. Nuorisotyöstä on moneksi ja vastaus kysymykseen voi vastaajasta riippuen vaihdella nuorten tukemisesta, oppimisesta aina syrjäytymisen ehkäisyyn ja kontrolliin asti. Pääluennoitsijan Juhan Niemisen mukaan nuorisotyö on lohkoutunut ja eriytynyt: uudet työmuodot ovat vieneet nuorisotyötä uusille työkentille (esim. kouluun tai huoltoasemille) sekä uusiin työympäristöihin (esim. verkkoon). Eriytyminen ja lohkoutuminen voidaan nähdä mahdollisuutena tai reagointitapana modernin yhteiskunnan vaatimuksiin, joka vie nuorisotyötä eteenpäin, mutta toisaalta voidaan myös kysyä onko nuorisotyö vain hukkaamassa identiteettiään moninaistumisen ja lohkoistumisen myötä. Esimerkiksi onko voluntarismi nuorisotyön lähtökohtana hälvenemässä nuorisotyön jalkautuessa yhä uusille kentille (mm. etsivä nuorisotyö, työpajatoiminta), jossa lähtökohta ei niinkään ole enää nuorten vapaaehtoisessa osallistumisessa vaan tietoisessa ohjauksessa ja jopa kontrollissa.
Nieminen lähti muotoilemaan nuorisotyön päämäärää Amartya Senin ajatusten pohjalta, jossa päämääränä näyttäytyy hyvän elämän tavoite. Se määrittyy Senin toimintateorian pohjalta, jossa keskeisenä on ihmisten kyvykkyyksien (capabilities) vahvistaminen. Kyvykkyys taas määräytyy ihmisten henkilökohtaisten ominaisuuksien (taidot, asenteet, arvot) sekä rakenteellisten tekijöiden (yhteiskunnan infrastruktuuri, sosioekonominen asema jne.) perusteella. Nuorisotyön päämääränä tämän pohjalta olisi vahvistaa ja tukea nuoren kyvykkyyksiä, jotta hän pystyisi tavoittamaan hyvän elämän. Hyvän elämän arvopohjaa ei Nieminen avannut sen tarkemmin, mikä herättikin kriittisiä kommentteja myöhemmin. Mitä hyvällä elämällä tarkoitetaan? Sen voi tulkita lähestulkoon mistä arvolähtökohdista käsin tahansa. Eikö nuorisotyön päämäärää olisi mahdollista määritellä myös vähemmän korkeatason tavoitteista lähtien?
Kommentaattori Lasse Siurala nosti puolestaan nuorisotyön päämäärän määrittelyn erääksi vaihtoehdoksi sen pohtimisen millainen on hyvä yhteiskunta ja vielä tarkemmin millainen on hyvä yhteiskunta nuorelle. Tätä voidaan pohtia nykyisen yhteiskuntapolitiikan ja -kehityksen valossa tai miettimällä millainen tulisi olla ideaali yhteiskunta. Molemmissa päätelmissä päädytään hieman eri lopputulemaan.
Nieminen hahmotteli alustuksessaan nuorisotyön tehtäviä myös sen eri funktioiden kautta. Jaottelu, joka on tuttu jo muutaman vuoden takaa ja perustuu Niemisen Nuorisotyön historiaa käsittelevään tutkimukseen. Jaottelu on oiva tapa hahmottaa ja avata nuorisotyön eri funktioita – sosialisaatio, persoonan tukeminen, kompensaatio, resurssi- ja allokaatiofunktiot- mutta nämä herättävät myös kysymyksiä siitä, mikä on erityisesti nuorisotyön rooli näissä tehtävissä. Myös muut instituutiot esim. koulu, perhe ovat osaltaan vastuussa näistä tehtävistä, mutta nuorisotyön erityislaadun tunnistaminen vaatii sen tehtävän osa-alueen tunnistamista.
Päivien aikana käytiin mielenkiintoista keskustelua nuorisotyön luonteesta ja tuskin keskustelu tähän päättyy (ellei seminaarin loppupaneelissa, jonka valitettavasti missasin, keksitty se kultainen avain). Keskustelu nuorisotyön tehtävistä, eetoksesta ja luonteesta on tarpeen edelleen, jotta voidaan hahmottaa millaisia erilaisia tai toisilleen vastakkaisiakin pyrkimyksiä nuorisotyön moninaistumisen taustalla näyttäytyy.
Itse pyrin osaltani seuraamaan tämän yhden kehittämishankkeen osalta mihin nuorisotyön diskurssiin se nivoutuu. Projektin kannalta keskeistä on miettiä miten erilaiset teknologiset välineet tai väylät kuten verkko ja sosiaalisen median palvelut voivat parhaiten tukea nuorisotyön perustehtävää.
Mielenkiintoinen tehtävä siis jatkuu (kuten tarkkaavainen lukija huomaa olen päässyt alun negatiivisistä fiiliksistä eroon). Tammikuun alku lupaa lisää litterointia ja projektin tehtävän paikan ja tilanteen analyysiä: tavoitteenani on tehdä SWOT analyysi; missä mennään, mitkä ovat uhat, mahdollisuudet, vahvuudet ja heikkoudet.
Jos joku lukija eksyy tänne tutkijan päiväkirjan puolelle; hyvän joulun toivotus!
2/2011: Nuorten mediatoimintoja kehittämässä
Miten parhaiten tavoittaa digiajan nuoria on kysymys johon olen törmännyt Hapen käytävillä muutamaan otteeseen eri ihmisten suusta. Miten tämä kaikki liittyy kyseiseen Myötätuulessa-projektiin, siitä tarkemmin alla. Kuten yllä olen jo paljastunut, alkuperäinen tavoitteeni oli tarkastella Myötätuulesta-projektia erityisesti nuorten mediatoiminnan vinkkelistä. Projektin päämäärien ja kohderyhmien tarkentuessa matkan varrella on käynyt yhä selkeämmiksi että suoraan nuorille suunnattua toimintaa ollaan projektissa rajattu pois ja pääpaino on nuorisotyöntekijöiden mediaosaamisen vahvistamisessa. Niinpä myös minä tutkijana lähden tulevan kevään aikana seuraamaan projektia enemmän tästä näkökulmasta ja haastattelemaan nuorisotyöntekijöitä .
Tapaus mediaklubi ja Blabla-verkkolehti
Aloittaessani tämän tutkimuksen tekoa lähdin seuraamaan kahta projektissa aloitettua suoraan nuorille suunnattua toimintaa Bla Bla-verkkolehden käynnistämistä ja mediaklubi toiminnan aloittamista. Tammi- ja helmikuun aikana olen käynyt tätä materiaalia läpi (nuorten haastatteluja ja kenttäpäiväkirjaa) ja ajattelin tässä kirjoituksessa avata hieman pohdintoja näiden toimintojen osalta:millaisia kokemuksia nuoret ovat toiminnasta saaneet sekä millaisia haasteita uusien toimintojen kehittämisessä on kohdattu.
Varsinaisesti nuoret ovat määritelty Myötätuulessa-projektin välilliseksi kohderyhmäksi. Kuitenkin pidemmän aikavälin tavoitteena on, että nuorisotyöntekijät hyödyntäisivät oppimiaan mediataitoja työskennellessään nuorten kanssa.Lähtökohtana on ollut myös ajatus, että tulevalle nettiareenalle, jota projekti nyt pilotoi Hapen ja valittujen nuorisotalojen sivustojen kautta, voivat kaikki, myös nuoret tuottaa sisältöä. Käytännössä nuorten mukaan saaminen tai innostaminen nuorisoasiankeskuksen ylläpitämän verkkosivuston suunnitteluun tai sisältöjen tuottamiseen on osoittautunut haasteelliseksi. Esimerkiksi Hapen verkkosivuille sisältöjä on tuottanut pääasiassa myötätuulessa-projektin verkkotiedottaja, talon muiden toimijoiden tai palveluja käyttävien nuorten osuus on ollut vähäisempi, mutta kuitenkin kasvamassa.
Osittain näiden kokemustan pohjalta projektissa aloitettiin kahden kokeilumuotoisen toiminnan, nuorten verkkolehden ja matalankynnyksen mediatoiminnan, suunnittelu. Molempien taustalla oli ajatus innostaa ja mahdollistaa nuorille mediasisältöjen tuottamisen paikkoja.
Mediaklubille osallistui ensimmäisen syksyn aikana vaihtelevasti seitsemän nuorta, näistä kaikki olivat poikia. Kaikilla osallistujista oli vahva lähtökiinnostus erityisesti videoiden ja amatöörileffojen tekoon, joten mediaklubin toiminta muotoituikin pitkälti juuri paikaksi tehdä omia videotuotantoja. Nuoret tulivat paikalla oman aikataulunsa mukaan, joten tiukan strukturoidun ohjelman luominen osoittautui hankalaksi. Mediaklubi muodostuikin erityisesti paikaksi, jossa nuoret voivat toimia oman innostuksen ja kiinnostuksensa mukaan: videoiden teon ohessa on jutella leffoista ja muusta ajankohtaisista elämään liittyvistä kysymyksistä sekä tämän lomassa editoitu tai kuvattu. Videoita on pitkälti tehty nuorten omista lähtökohdista käsin. Osa projekteista on hyllytettiin kesken matkaa ja osa valmiista tuotoksista julkaistiin verkkolehti Blablassa. Ohjaajien merkitys nuorten projektien loppuunsaattamisessa onkin keskeinen ja siihen olisi tärkeä aktiivisesti kannustaa.
Verkkolehden ideointiin, suunnitteluun ja toteutukseen osallistui kolme nuorta sekä nuorisoasiankeskuksen ja projektin työntekijöitä. Verkkolehti julkaistiin kesällä 2010, jonka jälkeen juttuja lehteen tekivät pääasiassa kesätöihin Happeen palkattu nuori sekä Hapen alakerrassa toimiva kesätoimitus. Suunnitelmana oli lehden julkaisualustan valmistuttua muodostaa lehdelle vapaaehtoisista nuorista koostuva toimitus, joka jatkossa itse voisi vapaasti ideoida ja tuottaa lehden sisältöä muiden nuorten lisäksi. Syksyn 2010 aikana toimituskuntaa ei kuitenkaan saatu kasaan ja lehden toimittaminen jäikin pääasiassa projektin työntekijöiden vastuulle.
Nuorille merkityksellistä toimintaa
Haastattelemieni nuorten palaute molemmista toiminnoista oli positiivista. Mediaklubilla käyvät nuoret kertoivat oppineensa uusia asioita kuvauksesta, kameroiden käsittelystä, editoinnista, kuvakulmista, näyttelemisestä ja käsikirjoittamisesta. Omien projektien teko omassa tahdissa koettiin mielekkäänä ja tiukempaa ohjattua toimintaa ei kaivattu. Muina toimintaan liittyvinä positiivisina elementteinä nousivat esiin: tila ja toimivat välineet, toiminnallisuus, ryhmä, ammattimainen ohjaus ja aikuiskontaktit sekä mahdollisuus itseilmaisuun. Pitkälti siis ne elementit jotka on nähty olevan nuorisotyössä keskeisiä. Muutamalle toiminta on antanut lisäintoa hakeutua esimerkiksi alan opintojen piiriin ja kenttänä saada kokemusta videonteosta. Toisaalta haasteellista toiminnassa oli sitouttaa nuoria toimintaan, porukka vaihtuikin jonkin verran ja myös riitoja esiintyi. Tärkeää tästä näkökulmasta olisi tukea myös yhteisten videoprojektien tekoa, joita työstettäisiin porukalla ja näin kannustettaisiin nuoria yhdessä toimimiseen.
Omien tuotosten julkaiseminen tai sisällön tuottaminen nuorisoasiankeskuksen sivustoille ei kuitenkaan ollut keskeinen toimintaan mukaan lähtöön vaikuttanut tekijä. Omien tekeleiden julkaiseminen tosin nähtiin pääsääntöisesti hyvänä, mutta nuorilla oli omat kanavat tähän mm. facebook-sivut tai youtube. Kehittymisessä puolestaan palaute ohjaajilta tai kaverien kommentit olivat tärkeitä.
Verkkolehden tekoon osallistuneiden nuorten puheissa korostui kirjoittamis- ja ohjelmointitaitojen kehittämisen lisäksi erityisesti yhdessä toimimisen merkitys. He kokivat päässeensä oppimaan, millaista on tehdä työtä ammattilaisten kanssa oikeassa verkkoprojektissa. Se koettiin merkityksellisempänä kuin esimerkiksi kuvitteellinen kouluprojekti. Nuorille on jäänyt positiivinen mielikuva siitä, että heidän mielipiteitään on kuunneltu ja he ovat päässeet vaikuttamaan ja osallistumaan uuden toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen. Nuorten kokemusten pohjalta voi todeta, että on hyvä, että nuorisotyössä tarjotaan nuorille mahdollisuuksia osallistua myös toimintojen suunnitteluun ja kehittämiseen.
Kokeiluja, uusia keinoja ja näkemyksiä tarvitaan
Verkkolehti Blabla jäi harmillisesti vain lyhyen ajan kokeiluksi, se ei saanut tuulta purjeisiinsa. Omaa nuorten toimituskuntaa ei saatu kasaan ja lehden sisällöt siirrettiin tämän vuoden puolella Hattumedia-sivulle. Voikin kysyä kenen tarpeesta verkkolehti varsinaisesti lähti liikkeellä: nuorten vai nuorisotyön? Lähtökohta oli nuorisotyöllinen ja tavoitteena erityisesti tarjota nuorille mahdollisuuksia omaehtoiseen verkkosivujen sisällöntuotantoon. Haastavaksi tilanteen tekee kuitenkin se, että verkko nykymuodossaan tarjoaa jo matalankynnyksen paikkoja nuorille julkaista omia tuotoksiaan kanavilla, jotka jo lähtökohtaisesti tavoittavat laajemmin vertaisia mm. Youtube, blogialustat, Flickr, Facebook. Herää myös kysymys miksei verkkosivujen suunnittelusta innostuneita nuoria kannustettu mukaan toimintakeskus Hapen sivuston suunnitteluun ja sisällön luomiseen vaan heille luotiin oma projekti.Verkkolehden käynnistäminen olisi vaatinut suurempaa panostusta toiminnan koordinointiin, lehdestä tiedottamiseen ja markkinointiin sekä uusien nuorten mukaan innostamiseen. Nyt keskeisenä esteenä oli sekä ideointiin osallistuneiden nuorten että projektin työntekijöiden aika- ja resurssipula. Nähtiin että toiminta ei ole projektin ydintä.
Toiminta on ollut siihen osallistuville nuorille merkityksellistä. Haasteellista on kuitenkin molemmissa toiminnoissa ollut saada uusia nuoria mukaan. Nuoret itse kokivat keskeiseksi esteeksi sen, että monet pääkaupunkiseudun nuorista eivät tiedä toimintakeskuksen olemassaolosta. Paikasta ja sen toiminnoista tiedottamisesta tarvittaisiin uusia innovatiivisia keinoja ja kanavia. Nuorten puheessa netin eri kanavat ja koulu nousivat esiin. Mikäli nuori ei ole kuullutkaan toimintakeskuksesta, hän tuskin eksyy sen verkko-, facebook-, tai galtsusivuille, jolloin keskeistä on ulottaa tiedotusta myös omien sivustojen ulkopuolelle.
Molemmat toimintamuodot mediaklubi sekä verkkolehti ovat toimintoina myös melko perinteisiä: media- tai videopajatoimintaa on järjestetty nuorisotyössä jo muutaman vuosikymmenen ajan ja myös verkkolehdet ovat tuttuja sekä koulun että nuorisotyön kentällä. Vaikka tämän tyyppisistä toiminnoista on myös kosolti hyviä kokemuksia, haastaa uusi mediakulttuuri ja web 2.0 tuomat mahdollisuudet perinteisiä nuorisotyöllisiä malleja. Digikameroita on tarjolla edulliseen hintaan, verkosta löytyy ohjeistuksia ja samoista asioista kiinnostuneiden yhteisöjä, joista voi saada kaivattua tukea omaehtoisen tekemisen rinnalle. Lisäksi verkko tarjoaa jo nykyisellään moninaisia julkaisualustoja nuorten mediasisällöntuottamiselle mm. blogien, wikien ja youtuben muodossa. Sen sijaan, että nuorisotyö tarjoaa yhden julkaisualustan lisää, tulisi pohtia mitä erityistä nuorisotyö voi tarjota nuorten omaehtoisen tekemisen ja oppimisen tueksi ja millä uusilla tavoin tukea voisi tarjota. Nuorisotyöllinen mediatoiminta tulisikin pakata digiajan nuoria kiinnostavaan muotoon ja tässä tarvitaan myös uusia innovatiivisia keinoja.
Kehittämistyössä on kyse kokeilusta, toiset kokeilut toimivat ja toiset eivät. Toisaalta uuden asian käynnistäminen ja muotoutuminen vie myös aikansa, se vaatii pitkäjänteisyyttä. Kahdesta kuvatusta toimintamallista mediaklubi on jatkanut toimintaansa. Se on synnyttänyt yhdessä toimimisen ja oppimisen paikkoja ei pelkästään nuorille vaan myös projektin työntekijöille ja nuorisotyöntekijöille. Vastuu toiminnasta on myös siirtymässä enemmän projektilta nuorisotyöntekijöiden vetämäksi. Pyrin edelleen keväällä seuraamaan sivusta, miten toiminta muotoutuu edelleen.
3/2011: Pyrähdyksiä nuorisotiloilla
Olen aloittanut nuorisotyöntekijöiden haastattelujen teon ja piipahtanut viidellä eri nuorisotilalla maalis-huhtikuun aikana. Tavoitteenani on haastattelujen kautta kartoittaa nuorisotyöntekijöiden kokemuksia verkon ja sosiaalisen median käytöstä, näkemyksiä siitä millaisia mediataitoja nuorisotyössä tarvitaan sekä odotuksia projektin suhteen.
Vastaanotto nuorisotiloilla on ollut äärimmäisen positiivinen ja olen päässyt käymään mielenkiintoisia keskusteluja nuorisotyöntekijöiden kanssa. Haastattelemillani nuorisotyöntekijöillä oli hyvä käsitys median merkityksestä nuorten maailmassa. Edelleen erityisesti verkon hyödyntämiseen muutoinkin kuin nuorille yksisuuntaiseen tiedottamiseen, esim. oppimisen tai kasvattamisen tukena, liittyy paljon haasteita. Näitä pyrin nostamaan tarkemmin esille tutkimuksen edetessä.
Kyseisillä nuorisotiloilla eri mediavälineitä ja –kanavia oli hyödynnetty eri tavoin osana työtä. Talotoiminnassa tyypillisiä ovat elokuvaillat tai YouTubesta videoiden katsominen yhdessä nuorten kanssa. Perinteisesti taloilta löytyvät myös televisio, pelikonsolit ja nettiyhteyksillä varustetut tietokoneet. Uutena asiana osaksi talotoimintaa on rantautunut verkkopelaaminen, joka näyttäisi olevan nuorten keskuudessa suosittua. Videokuvausta tai valokuvasta on kokeiltu useilla paikoilla, mutta tämä vaatii usein nuorten innostamista asiaan. Kamera voidaan ottaa käteen, mutta projektien loppuunsaattaminen jää herkästi puolitiehen.
Vaikka alueellinen nuorisotyö perustuu edelleen pitkälti nuorten kasvokkaiseen kohtaamiseen, ei tänä päivänä verkkoa tai sosiaalista mediaa voida työssä tyystin sivuuttaa. Kaikki kyseisistä nuorisotiloista toimivatkin myös netissä. Taloilla tai toiminnoilla oli omat Facebook fani- tai yhteisösivunsa, osalla edelleen myös IRC-Galleriassa yhteisösivu. Lisäksi osa työntekijöistä oli luonut työprofiileja Facebookiin, jota kautta he olivat yhteydessä alueensa nuoriin. Tällä hetkellä vilkasta keskustelua ja hämmennystä kentällä aiheutti työprofiilien ilmiannot. Periaatteessa palveluntarjoajan säännöt sallivat vain yhden henkilökohtaisen profiilin pitämisen.
Sinänsä on mielenkiintoista, että juuri nämä nuorisotalot tai yksiköt on valittu projektin pilottikohteiksi, sillä niissä lähtötaso ja suhtautuminen verkon ja mediavälineiden käyttöön on myönteinen. Voikin kysyä, eikö pilottikohteiksi kannattaisi valikoida nuorisotiloja joiden mediaosaamisessa on selkeitä puutteita, eikä yksiköitä, jotka ovat jo profiloituneita mediaosaamisen suhteen. Toisaalta innostus aiheesta, eli tässä digitaalisesta mediasta, on keskeinen lähtökohta, kun osaamista pyritään vahvistamaan nonformaalisti, kuten projektissa pyritään tekemään. Nonformaali oppiminen perustuu oppijan omaan motivaation ja kiinnostukseen aiheesta. Projektin kannalta tämä luo haasteita räätälöidä ”koulutustarjottimen” sisällöt eri yksiköille sopiviksi sekä riittävän monipuolisiksi. Kaikilla pilottikohteiden nuorisotyöntekijöistä ei vielä ollut selkeää kuvaa siitä millaista tukea projekti voi heille tarjota ja tähän kaivattiin konkreettisempia ehdotuksia.
4/2011: Miksi ja mihin nuorisotyössä tarvitaan verkko- ja mediaosaamista?
Olen viime aikoina pohtinut Myötätuulessa-projektin tarvelähtöisyyttä mm. kysymystä siitä miksi ja mihin nuorisotyöntekijä tarvitsee media- ja verkko-osaamista. Tämä on mielestäni keskeinen kysymys myös projektin onnistumisen kannalta. Pystytäänkö projektin kautta vahvistamaan sellaista verkko-osaamista ja mediavälineiden hallintaa, joka tukee itse nuorisotyön tekemistä.
Näitä kysymyksiä lähestyin projektin henkilöstölle pitämässäni alustuksessa, jossa nostin esiin nuorten mediankäytön muutoksia sekä mediakulttuurin ja nuorisokulttuurin suhdetta. Lisäksi toin esille miten mediaa ja verkkoa on jo hyödynnetty nuorisotyössä sekä millaisia kriittisiä kohtia tähän liittyen on nostettu aiemmissa tutkimuksissa esille. Alustus löytyy tästä liitteenä. Se herätti vilkasta yhteistä keskustelua siitä millaisia haasteita nykyinen mediakulttuuri asettaa nuorisotyölle. Jatkossa lähestyn kysymystä nuorisotyöntekijöiden näkövinkkelista ja tulen nostamaan esiin tarkemmin asioita, joita nuorisotyöntekijöiden haastatteluista nousee esille.
Nuorisotyö ja media -Powerpoint esitys 6.4.2011
6/2011: Virtuaaliset nuorisokulttuurit – riskejä ja mahdollisuuksia
Olin kesäkuun alussa Nuorisotutkimuksen pohjoismaisessa NYRIS-konferensissa, jossa vedin nuorisotutkimusverkoston toisen tutkijan Merikiven Janin kanssa työryhmää teemasta virtuaaliset nuorisokulttuurit.
Työryhmässä kuultiin kuusi esitystä, jotka liittyivät nuorten netin käytön ajankohtaisiin kysymyksiin. Nuorten nettikäyttäytymistä lähestytään usein kahdesta eri näkökulmasta joko tarkastelemalla netin käytön negatiivisia puolia ja riskejä tai lähestymällä nuorten netin käyttöä sen tarjoaminen mahdollisuuksien kautta. Monissa esityksissä nämä ulottuvuudet olivat läsnä, mutta viitekehys joista tarkastelua tehtiin vaihteli kulttuurin tutkimuksen näkökulmista aina sosiaalipsykologian jäsennyksiin.
Anne Brus tarkasteli esityksessään nuorten peliaddiktiota. Keskiössä oli kysymys siitä miten tietokonepelaamisesta tulee addiktio. Tätä Brus lähestyi erityisesti stigmatisaatio ja leimaamisteorioiden valossa (Becker, Goffman), joiden mukaan poikkeavuutta (esim. peliongelma) tuotetaan sosiaalisissa prosesseissa, joissa tietynlainen käyttäytyminen määritellään normaaliksi ja toinen poikkeavuudeksi.
Roger Martínez-Sanmartí puolestaan tarkasteli tutkimuksessaan, miten tämän päivän nuorten musiikkimaku on kulttuurisesti rakentunut. Esimerkiksi miten musiikkimaun kautta ilmennetään tai ylläpidetään erilaisia sosiaalisia hierarkioita kuten luokka-asemaa. Hänen mukaansa nuorten musiikkimaku on edelleen homologisessa suhteessa heidän sosiaalisiin paikannuksiin, vaikka samaan aikaan eri musiikkigenrejen tiukat raja-aidat ovat hälventyneet. Yllättävää oli, että musiikkimaun ja tyylien omaksumisessa netin uusilla kanavilla ei ollut niin merkittävää asemaa uusien sosiaalisten paikannusten teossa. Toki netin kautta tutustutaan uusiin ilmiöihin ja artisteihin sekä jaetaan ja ladataan musiikkia. Raja-aitoja eri ryhmien kesken ylläpidetään ja vahvistetaan kuitenkin edelleen naamakkaisissa kohtaamisissa ja keskusteluissa, mutta nämä erottelut tulevat näkyväksi yhä enemmän netin kautta.
Natalia Waehter esitteli verkon yhteisöpalveluiden käyttöä itävaltalaisnuorten keskuudessa. Tulokset olivat samansuuntaisia kuin Suomessa tehdyt kyselytutkimukset. Netti on nuorten suosituin media ja lähes kaikilla kyselyn nuorista (93%) oli profiili jossakin yhteisöpalvelussa. Waehterin johtopäätösten mukaan yhteisöpalvelut ovat merkittävä osa teinien kanssakäymistä. Niissä jaetaan juoruja, ilmoitetaan tapahtumista ja luodaan mielikuvia teininä olemisesta. Ne ovat osa identiteetin muodostusta. Yhteisösivustojen käyttöön liittyy kuitenkin myös negatiivisia puolia kuten tietämättömyyttä yksityisyydensuojakysymyksistä, stalkkausta ja nettikiusaamista, joista pitäisi käydä laajempaa keskustelua. Nuorten omassa puheessa yksilön oma vastuu riskien ottamisessa korostui.
Myös Irina-Elena Popovicin ja Henrik Karlssonin alustuksissa pohdittiin nuorten netinkäytön riskejä. Popovici valoitti romanialaisnuorten ja -aikuisten erilaisia näkemyksiä nuorten netinkäytön riskeistä. Aikuisten näkökulmasta nuoria tulisi suojella entistä enemmän netin ”vaaroilta”. Nuoret taas eivät kaivanneet aikuisten opastusta esimerkiksi yksityisyydensuoja kysymyksissä. Karlsson taas puolestaan toi esiin ruotsalaisnuorten seksuaalikäyttäytymistä ja siihen liittyviä riskejä verkossa. Surveytulosten mukaan vain harva ruotsalaisnuori oli laittanut nettiin seksuaalisesti provokatiivisia kuvia itsestään, 1,7 % oli myynyt seksuaalisia palveluja netin kautta, mutta jopa 30% kaikista vastaajista oli kohdannut netissä pyyntöjä lähettää seksuaalisesti provokatiivisia kuvia itsestään tai pyyntöjä esiintymään webkameran edessä vastoin tahtoaan. Kuitenkin vain pieni prosentti nuorista oli lähettänyt netin kautta tällaista materiaalia.
Nuorisotyön näkökulmasta on keskeistä, että työntekijät ovat tietoisia nuorten netin käytön trendeistä ja riskeistä sekä osaavat ottaa puheeksi näitä aiheita. Ruotsissa Ungdomsstyrelsen, jota Karlsson edusti, kouluttaa myös opettajia, nuorisotyöntekijöitä sekä nuoria mm. yllä olevista aiheista. Karlsonin mukaan nuoret itse eivät kaipaa aikuisten suoraa opetusta tai ohjausta asioista, se koettiin holhoavana vaan enemminkin keskustelua netin käytöstä. Erään ruotsalaisteinin sanoin tämä onnistuu parhaiten asioista suoraan kysymällä ”just ask me about it”.
Nuorisotyö tarjoaa erinomaisen kentän käydä tällaisia vapaamuotoisia keskusteluja netin käytön riskeistä. Omien haastattelujeni pohjalta voin todeta, että osin tätä työtä jo tehdään, mutta se on pitkälti kiinni yksittäisen nuorisotyöntekijän kompetenssista ja kiinnostuneisuudesta. Tärkeää kuitenkin olisi, että tämän tyyppisten mediakasvatuksellisten keskustelujen käynti olisi työssä tiedostetumpaa ja että tiedonsaanti asiasta ei olisi yksittäisen työntekijän omasta aktiivisuudesta kiinni.
Keskeisimmiksi ajatuksiksi sessiosta jäi nuorten maailmassa online ja offline maailmojen kietoutuminen yhteen. Sosiaalisella kontekstilla on merkityssä myös siihen miten netissä toimitaan. Tähän liittyen Teo Keipi esitteli teoreettisen kehyksen internetin anonymiteetin vaikutuksista nuorten identiteetin kehitykseen. Avaus oli mielenkiintoinen ja jäänkin mielenkiinnolla odotinkin Keipin tutkimuksen edistymistä.
6/2011: Hyviä käytäntöjä ja kokemuksia jakamaan
- media- ja viestintäteknologia nuorisotyössä
Olen selaillut eri sosiaalisen median opetuskäyttöä koskevia blogeja ja sivustoja viime aikoina. Tuntuu, että verkosta löytyy mitä moninaisempia blogeja, tietosivustoja ja verkkoyhteisöjä joissa pähkäillään verkon ja erityisesti erilaisten sosiaalisten median palveluiden käyttöä opetuksessa. Muun muassa Sometu- verkosto kokoaa ja yhdistää sosiaalisen median oppimissoveluksista kiiinnostuneita, Opetushallituksen sivuilta löytyy puolestaan kattava tietopaketti sosiaalisen median käytöstä, ja KenGuru-sivustolla puolestaan ohjeita tieto- ja viestintäteknologian hyödyntämisestä opettajille. Tässä vain muutamia mainitakseni.
Vaikka välillä tuntuu, että koulumaailman konventiot eivät muutu millään, niin näitä sivustoja lukiessa saa aivan toisenlaisen käsityksen. Keskustelua oppimiskäsityksistä, menetelmistä, malleista ja teknologioiden hyödyntämisestä käydään kiivaasti. Sen sijaan, että uusi teknologia ja verkko nähtäisiin uhkana monissa kirjoituksissa pähkäillään miten uutta mediaa ja sosiaalisen median sovelluksia otetaan mukaan opetukseen, millaisia uusia mahdollisuuksia oppimiselle se tarjoaa ja jaetaan kokemuksia välineiden käytöstä.
Vaikka näiden sivustojen viitekehys on koulumaailmassa, löytyy niistä hyvää perustietoa ja uusia ajatuksia joista voi olla hyötyä myös nuorisotyön kentällä. Samanlaista vilkasta keskustelua ei nuorisotyön osalta verkosta löydy, vaikkakin nuorisoalan toimijat ovat omia verkostojaan muodostaneet mm. nuorille suunnatun verkkotyön foorumi kokoaa verkossa toimivia nuorisoalan toimijatahoja ja hankeita yhteen.
Kyse ei olekaan siitä, etteikö nuorisotyötä tehtäisi verkossa. Verkossa tehdään tuloksellisesti monenlaista nuorten auttamis-, ohjaus- ja kohtaamistyötä eri toimijoiden taholta. Edelleen nuorisotyön kentällä kuitenkin usein kuulee lauseen, koska nuoret ovat netissä myös nuorisotyön tulee mennä nettiin. Ikäänkuin verkko olisi reaalitodellisuudesta irrallinen paikka. Nuorten maailmassa online ja offline maailma kuitenkin kietoutuvat yhteen, verkko ei ole muusta elämästä erillinen alue. Keskeistä nuorisotyön kentällä ei olekaan ainoastaan pohtia, miten nuorisotyötä viedään verkkoon vaan myös miten verkko- ja mediateknologiaa voitaisiin ottaa paremmin osaksi eri nuorisotiloilla tehtävää nuorten kasvatustyötä. Aivan kuten koulumaailmassa, kouluja ei olla siirtämässä verkkoon vaan erillisiä atk-luokkia puretaan ja otetaan viestintä- ja tietoteknisiä sovelluksia mukaan opetukseen.
Tänä päivänä myös alueellisessa "perusnuorisotyössä" on alettu hyödyntämään entistä enemmän sosiaalisen median palveluita ja verkkoa. Kuten yllä olen tuonut esille vierailemillani nuorisotaloilla käytetään jo monin tavoin mediateknologiaa ja verkkoa hyödyksi. Useilta taloilta löytyvät nettiyhteyksillä varustetut tietokoneet, video- ja järjestelmäkamerat, erilaiset pelikonsolit ja verkkopelit. Lisäksi monet nuorisotaloista ovat luoneet facebookiin omia yhteisösivuja.
Välttämättä media- ja viestintäteknologian käyttö alueellisessa nuorisotyössä ei kuitenkaan ole kovin suunnitelmallista tai jäsenneltyä. On kova kiire mennä sinne missä nuoretkin ovat ja ottaa käyttöön nuoria kiinnostavia välineitä, mutta välttämättä ei loppuun asti pohdita, mitä tarkoitusta varten verkkoa, sosiaalisen median palveluita tai yksittäisiä mediavälineitä otetaan käyttöön. Miten ne toimivat nuorisotyön välineenä? Onko tavoitteena tiedottaa, ryhmäyttää, innostaa vai osallistaa nuoria ja miten eri välineitä ja kanavia voi eritavoin hyödyntää eri tarkoituksiin. Toiminta pohjautuu monesti yksittäisten työntekijöiden innostuneisuuteen, jotka hyödyntävät teknologiaa työssään oman kiinnostuksensa pohjalta. Varjopuolena on se, että hyviä kokemuksia ei välttämättä kirjata ylös ja niitä ei jaeta tai systemaattisesti kehitetä. Tässä mielessä opetusalalla mennään askel edellä.
9/2011:Yhteistyöstä yhdessä tekemiseen ja oppimiseen
Mitä kuuluu tutkijan syksyyn? Elokuu alkoi vauhdilla, sillä kirjoitin raportin kevään nuorisotyöntekijöiden haastatteluista ja lähetin sen myös projektin johdolle. Tietyllä tapaa tiedostan sen, että arviointitutkimus tulee aina vähän jäljessä. Parhaiten haastattelut olisivat tukeneet projektia pilottitalotyön käynnistyessä eli vuosi sitten syksyllä. Toisaalta pilottitalo yhteistyö jatkuu edelleen syksyllä uusien talojen myötä, joten toivottavasti tässäkin vaiheessa tutkimus voi antaa joitakin aineksia työn suuntaamiseen ja kehittämiseen. Näin arviointi voisi toimia parhaillaan jo tukena projektin kuluessa tuottaen uutta tietoa.
Olen tässä tutkimuspäiväkirjassa ja tutkimuksen kuluessa pohtinut verkon ja eri mediavälineiden käyttöä nuorisotyössä. Erityisesti haastattelujen sekä muun havainnoinnin kautta koen saaneeni jonkinlaista käsitystä mediavälineiden ja verkon roolista perusnuorisotyössä sekä tähän liittyvistä haasteista. Projektin kannalta keskeiset kysymykset eivät liity kuitenkaan ainoastaan verkon ja mediavälineiden käyttöön vaan ennen kaikkea työssä oppimisen tukemiseen. Projektin päätehtäväksi on määritelty nuorisotyöntekijöiden verkko- ja mediataitojen vahvistamisen. Arvioinnin kannalta keskeistä onkin tarkastella millaisia oppimisympäristöjä projekti pystyy luomaan ja millaista työntekoa tukevaa osaamista projekti synnyttää? Tätä tarkastelen arvioinnissa erityisesti pilottitalo yhteistyön kautta.
Törmäsin tällä viikolla Nuorisoasiainkeskuksen verkkopalvelupäällikön vinkkaamana Marja-Liisa Viherän ajatuksiin tietoteknisen ja viestinnällisen osaamisen vahvistamisesta yhdessä tekemällä. Eksyin samalla myös tietotaitotalkoot-hankkeen verkkosivuille. Tietotaitotalkoiden tavoitteena on parantaa yhteisöjen viestintävalmiuksia ja tukea yhteisöjen viestinnällisiä käytäntöjä. Käytännössä hanke tekee tätä järjestämällä talkootapahtuman niitä tilaavissa organisaatioissa, jossa tuotetaan yhdessä yhteisön tarvitsema tuote. Tämä voi olla esim. julkaisu, jäsenkirje, kuvakooste, nettisivusto, näytelmän videointi, historiikki, kuunnelma, haastatteluja. Ideana on, että tuote suunnitellaan ja tuotetaan alusta lähtien talkootyönä ja työntekijät itse vastaavat hankkeen eri vaiheista. Samalla opitaan uusia taitoja sekä yhdessä tekemistä. Hankkeen ohjaajien eli luotisien rooli on auttaa ohjelmistojen ja teknisten välineiden käytössä sekä ohjata prosesssia, mutta he eivät vastaa tuotteen sisällöstä, ideoinnista tai lopputuotoksesta. Lukiessani hankkeesta koin eräänlaisen Heureka-elämyksen. Mielestäni Myötätuulessa-hanke pohjautui hyvin samansuuntaisiin lähtöajatuksiin, vaikkakin talkoiden sijaan käsitteenä on käytetty nonformaalia oppimista.
Myötätuulessa- projektin lähtöajatuksena on ollut tukea nuorisotyöntekijöiden osaamista nonformaalin oppimisen kautta. Myös tässä hankkeessa osaamisen vahvistamista on pyritty sitomaan käytännön projekteihin, tekemällä oppimiseen sekä toisaalta erityiskoulutusta on pyritty räätälöimään talojen tarpeiden pohjalta ja myös viemällä tukea suoraan taloille.
Käytännössä Myötätuulessa -hankkeessa pilottitaloyhteistyö ja nuorisotyöntekijöiden osaamisen vahvistaminen on painottunut pitkälti taloille ja toiminnoille uusien verkkosivujen luomiseen. Varsinaisia koko henkilöstön koulutuksia on järjestetty toistaiseksi vain yhdellä talolla. Ideana on ollut yhdistää uusien taitojen oppiminen verkkosivujen sisältöjen tuottamiseen. Verkkosivustoja on suunniteltu yhdessä talojen työntekijöiden kanssa, mutta projekti on luonut varsinaiset sivut taloille. Jatkossa talojen työntekijät vastaavat näiden sivustojen päivittämisestä ja sisällöntuotannosta. Projektin puolelta on annettu tiloille ohjausta tarpeen mukaan sivuston päivittämiseen, verkkokirjoittamiseen ja kuvien/videoiden liittämiseen liittyen. Projektin tavoitteiden eli osaamien vahvistamisen näkökulmasta tähän liittyy kuitenkin tiettyjä ongelmia. Välttämättä pelkkä tekninen tuki sivustojen ylläpitämiseen ja erilaisten materiaalien liittämiseen sivuille ei kuitenkaan vahvista media sisällöntuotannon osaamista taloilla tai automaattisesti synnytä yhteisiä sisällöntuotannon prosesseja ja vertaisoppimista, mikä oli projektin lähtöidea. Interventioita tehdessä tulisi pohtia miten tukea osaamisen leviämistä mahdollisimman laajalle ja miten huomioida oppimisen yhteisöllinen ulottuvuus. Nyt verkkosivujen ylläpito on monilla tiloilla ollut pääasiassa yhden työntekijän vastuulla, jolloin herää kysymys saadaanko tällä mallilla osaamista jalkautettua.
Tässä mielessä keskeistä olisikin viedä painopistettä yhdessä suunnitteluista sivuista yhdessä toteutettuihin projekteihin, joissa hankkeen työntekijöiden roolina olisi opastaa ja ohjata, mutta nuorisotyöntyöntekijät toimivat varsinaisina tekijöinä ja oppivat kokeilujen ja tekemisen kautta esim. luomalla taloille uuden esitteen tai esittelyvideon talojen sivuille. Parhaimmillaan tätä tehtäisiin taloyhteisönä yhdessä talon nuorten kanssa. Verkkovalmiuksia voi pyrkiä vahvistamaan hyvin yksinkertaisin keinoin, tietotaitotalkoo-hanke on tässä hyvä esimerkki, mutta keskeistä on ottaa huomioon oppimisen eri ulottuvuuksia mm. tekemällä oppimisen, ohjauksen, yhdessä toimimisen ja oppimisen reflektoinnin. Nuorisotyössä verkon tai mediavälineiden käytössä ei ole kyse ainoastaan teknisistä valmiuksista vaan myös siitä miten näitä välineitä käytetään vuorovaikutteisesti ja nuorisotyöllisistä lähtökohdista.
Pyrin syksyn aikana syventymään näihin teemoihin ja aloitan systemaattisemmin kirjoittamisprosessia. Syksyn aikana on tarkoitus saada kasaan alustavaa arviointiraporttia, joten seuraavat kuukaudet kuluvat lisäaineiston ja kirjoittamisen merkeissä. Tutkimuspäiväkirjan pito voi tästä syystä olla harvempaa.
1/2012: Media voi olla vaikuttava väline
Olen inspiroitunut. Se johtuu eilisestä (21.3.-22.3.2012) UUSI KOULU III-seminaarista, jossa pohdittiin nuorten vaikuttamismahdollisuuksia median avulla. Erityisesti innostavia olivat seminaarissa esitellyt eurooppalaiset hyvät käytännöt, joihin voi tutustua tarkemmin seminaarin järjestäjän mediavaikuttamisen parhaat eurooppalaiset käytännöt -hankkeen blogisivuilla. Kuulin seminaarissa kolmen mediatyötä tekevän eurooppalaisen järjestön tai organisaation kertomuksen toiminnastaan. Mukana olivat Mouth That Roars Englannista, UCEE-station hollannista sekä Jeugdwerknet Belgiasta. Esitysten myötä tulin yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että media voi olla erinomainen nuorisotyön väline. Mediaa, sen eri muodoissa, voisikin nuorisotyössä hyödyntää nykyistä enemmän. Mutta, jotta toiminta tavoittaa nuoria, täytyy sen olla aitoa, innostavaa, hyvin organisoitua, nuorten osallisuutta tukevaa sekä nuorten maailmasta ja ideoista kumpuavaa.
Kaikki seminaarissa esiintyneet eurooppalaiset toimijat olivat kolmannen sektorin toimijoita. Tämä sai minut pohtimaan, ovatko kolmannen sektorin toimijat lähtökohtaisesti paremmin kärryillä nuorten mediankäyttötavoista ja -trendeistä vai onko kyse vain siitä, että toiminta on vähemmän hierarkista ja byrokraattista kuin julkisen sektorin toiminta, mikä mahdollistaa toiminnan järjestämisen joustavammin nuorten tarpeiden pohjalta. Oli syy mikä tahansa, kunnallisella nuorisotyöllä olisi paljon opittavaa näiltä toimijoilta.
Yritän nostaa tässä esiin niitä tekijöitä, jotka ovat olleet kyseisissä hankkeissa tärkeitä lähtökohtia ja toiminnan onnistumisen kannalta keskeisiä tekijöitä. Kohdat nousevat esiin toisaalta seminaarin esityksistä, mutta peilaan niitä Myötätuulessa-hankkeen arviointiprosessin myötä nousseisiin havaintoihin. Tekijät ovat tässä satunnaisessa järjestyksessä.
1. Tilan sekä vastuun antaminen nuorille = ”stimulated ownership”. Tärkeä lähtökohta on se, että nuoret ovat kokonaisvaltaisesti mukana mediaprojekteissa alusta lähtien. Heillä on keskeinen rooli juttujen ideoinnissa, päätöksenteossa ja toteutuksessa. Tämä vaatii luottamusta siihen, että nuoret kantavat vastuun. Aikuisia tarvitaan innostamaan ja tukemaan projektien eteenpäin saattamisessa.
2. Mitkä ovat toiminnan tavoitteet? On tärkeää, että järjestäjille on selvää miksi toimintaa tehdään. Projekteissa median tekeminen ja oppiminen voivat olla toiminnan lähtökohta, mutta usein - etenkin nuorisotyön kentällä - mediatuotosten tekeminen on väline jonkin toisen päämäärän saavuttamisessa. Kyseisissä hankkeissa tavoitteet liittyivät mm. nuorten medialukutaidon ja -kriittisyyden lisäämiseen, osallistumisen tukemiseen sekä sosiaaliseen vahvistamiseen. Toiminnan tavoitteet olivat selkeästi artikuloitu ja kaikkien yhteistyökumppaneiden tiedossa.
3. Olennaista on prosessi – nuorten tukeminen ja sosiaalinen vahvistaminen – ei niinkään lopputuotos. Toisaalta on tärkeää, että projektit viedään loppuun asti ja tuotokset julkaistaan nuorten käyttämiä kanavia hyödyntäen. Tärkeää on myös käydä nuorten kanssa läpi mikä prosessissa on kyse, mikä heidän rooli ja vastuu ovat.
4. Jalkautuminen alueille. Esimerkki toiminnoissa eräs toimiva käytäntö on ollut yhteistyön tekeminen alueellisten toimijoiden kuten koulujen, nuorisotalojen tai projektien kanssa. Tällöin toimintaa esim. mediapajoja järjestetään alueellisten toimijoiden tiloissa. Hanke tuo paikalle tarvittavan mediaosaamisen ja laitteiston.
5. Toimintaa yli yksikkö, kunta ja valtiorajojen. Erilaisia mediaprojekteja on parhaimmillaan tehty yli kaupunki- ja valtiorajojen. Hyvä esimerkki tästä on PenPal-projekti, jossa eurooppalaisena yhteistyönä toteutettiin nuorten oma dokumenttifilmi. Projekti ja dokumenttifilmi ideoitiin täysin verkon välityksellä. Facebook ryhmä toimi ideointialustana ja kokoukset järjestettiin Skypen välityksellä. Nuoret saatiin mukaan eri maista yhteistyöorganisaatioiden avulla.
6. Toimitaan yhdessä yli toimijarajojen ja jaetaan asiantuntijuutta. Hankkeet ovat parhaimmillaan toimineet siltana media-alan ammattilaisten, kasvattajien ja nuorten välillä. Esim. hollantilaisen Ucee-stationin toiminta perustuu siihen, että kukin toimija tuo oman asiantuntijuutensa mediahankkeisiin: nuorisotyöntekijä nuoret ja kasvatuksellisen osaamisen, mediavalmentajat teknisen- ja mediaosaamisen ja hanke puolestaan mahdollistaa ja tarjoaa puitteet yhdessä tekemiselle. Toiminnan keskiössä ei ole omista resursseista kiinni pitäminen, vaan osaamisen jakaminen ja aidosti yhdessä nuorten kanssa ja heitä tukien työskentely.
7. Koulutetaan kouluttajia ja tuetaan vertaisoppimista. Osassa organisaatioita nuorten kanssa toimimisen lisäksi yksi keskeinen lähtökohta on ollut kasvatusalan ammattilaisten mediataitojen, mediakasvatuksellisten valmiuksien ja osaamisen lisääminen. Esimerkiksi Belgialainen Jeugdwerknet tarjoaa ammattilaisille suunnattujen kurssien ja koulutusten lisäksi verkossa laajan nuorisotyön menetelmäpankin. Jeugdwerknetin toiminnassa yksi lähtökohta on vertaisoppimiseen kannustaminen. Kun nuorisotyöntekijä on käynyt Jeugdwerknetin kurssilla häntä kannustetaan jakamaan osaamistaan ja opastamaan kolleegoitaan oppimissaan asioissa.
8. On hyvä pitää mielessä, että toiminnan kehittäminen ja verkostojen luominen vie aikaa!
Listaa voisi jatkaa pidemmällekin, mutta tässä jotain nostoja ja ajatuksia joita tutkimuksen ja seminaarin innoittamana on herännyt.
Tämä postaus toimii samalla tutkimuspäiväkirjan loppulaukauksena. Happiwikin toiminta on hiipunut ja myös projektin toiminta alkaa lähestyä loppuaan. Arviointitutkimuksessa on meneillään aineiston keruun loppurutistus. Lähtökohtanani on edelleen tarkastella sitä, miten projektin on onnistunut tukemaan nuorisotyöntekijöiden mediaosaamista. Lisäksi pohdin mitkä ovat olleet hankkeen onnistumiset, hankaluudet ja oppimisen paikat. Arvioinnin loppuraportti valmistuu tämän vuoden lopulla.