HAPENHALLITUKSEN ASIAT 30.1.2010 N KLO:13-16 (MUISTIO ESITYSLISTAN ALLA)
Hapen hallitus 30.1.2010
Läsnä: Sidu Seppänen (pj) Hanna-Kaisa Lähde (siht.) Kasper Mobavak, Teppo Tolvanen, Anna-Kaisa Santala, Emma Vuorinen, Rosa Mertenson, Hemu Lampinen, Leena Kuusisto, Rosa Kettumäki, Arja Huotari, Mimosa Puumalainen, Bettiina Kanninen, Jani Korhonen, A-V Salo, Ilona Anttila, Inkeri Kallio, Ilmari Pellikka, Pipe Mattila
Sisällysluettelo |
Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 13:00 Todettiin että kokouksessa oli edustettuna 11 eri toimintoa, läsnäolijalista yllä
Käytiin aiheesta vilkasta keskustelua ja ehdotettiin Antiikin Kreikkaa, Ufoja, Kestävää kehitystä, eri vuosikymmeniä jne. Päätettiin äänestyksen jälkeen valita vuosikymmenet ja Antiikin Kreikka siten, että aloitamme viikonloppuilloista, joissa teemana on aina yksi vuosikymmen alkaen 90-luku, 80-luku, 70-luku, 60-luku ja tämä huipentuu yhteen suurempaan teemaviikkoon, jonka aiheena on Antiikin Kreikka. Tämä hyväksyttiin yksimielisesti. Ilmasto ja kestäväkehitys teema sijoitetaan hyvisviikolle (vk. 48) Kaikki toiminnot osallistuvat teemaviikon suunnitteluun ja toteutukseen omalla panoksellaan. Yksittäiset vuosikymmenteemaillat toteutetaan yhteistyönä alakerran ja eri toimijoiden kesken. Kokonaisuudeksi valittiin: Aikakone. Teemaviikon ja viikonloppujen työryhmiin ilmoittaudutaan Hanna-Kaisalle (hanna-kaisa.lahde@hel.fi) 10.3 mennessä. (kokoustauko)
Viestintäryhmän kokoontuminen on 9.2 klo 17-19 Hapen neljännessä kerroksessa. Vastuuhenkilönä toimii Henna-Kaisa Ranta. Kokoontumisista on aina lisäinfoa Hapen nettisivuilla.
Todettiin että Marko Luukkasen antamaa linjausta on käytettävä. Alle 18-vuotiaista ilman aikuista olevista käyttäjistä vastuu on aina sen toiminnon vastuuhenkilöllä, jonka toiminnasta on kyse. Jos talossa on alaikäisiä käyttäjiä ilman aikuisia, vastuuaikuinen ilmoittaa siitä aina etukäteen Pipelle, koska Pipe on viime kädessä vastuussa kaikista talon toiminnoista ja toimitilojen käytöstä. Tällainen ilmoitus tehdään Pipelle myös, jos talossa on käyttäjiä normaalien aukioloaikojen ulkopuolella, koska siitä tulee tehdä ilmoitus palo- ja pelastusviranomaisille. Alaikäisiltä ilman aikuista tiloja käyttäviltä vaaditaan huoltajan lupalappu, joka valmistellaan nettisivuille siten, että se on sieltä helposti tulostettavissa. Sen valmistelusta vastaavat Pipe ja Hanna-Kaisa. Ohjeistus eri tilanteiden varalle kirjataan myös Wikiin.
Ilmoitus laitetaan auki www.mol.fi sivuille. Mietitään seuraavassa kokouksessa hakuilmoituksen sisältöä ja hakukriteerejä.
Pelitalossa 50-70 kävijää, ei yhtään vakituista nuorisotyöntekijää ja Pelitalo on auki 3 iltaa viikossa. Nuoret keräävät nimiä adressiin, jolla yrittävät vaikuttaa päättäjiin resurssipulaa helpottaakseen. Puheissa on ollut myös alakerran ja Pelitalon yhteistyö ja työvoiman vaihto mahdollisuus.
Kaikki toiminnat osallistuvat kesätoiminnan järjestämiseen. Kompassi on alakerrassa koko kesän. Kesätoimintoihin kootaan suunnittelutyöryhmä, johon osallistuvat kaikki työntekijät, jotka ovat heinä-elokuussa töissä.
Pipe esitteli ko. kohdan ja se liitetään osaksi pöytäkirjaa.
Seuraava kokous päätettiin pitää 4.3 klo 17:15 samassa paikassa. Puheenjohtajana toimii tuolloin Kasper. Kokous päättyi klo 15:57.