Henkilökohtaiset työkalut
Tulosta PDF

Sisällysluettelo

Alueellisten palvelujen osaston verkko- ja mediaohjaajat

Alueellisten palvelujen osastossa työskentelee 11 verkko- ja mediaohjaajaa. Nämä ohjaajat hoitavat osaa vakansseista, joiden työnkuva päätettiin keväällä 2009 järjestelyvaraeräneuvottelujen (huh) yhteydessä muuttaa sellaiseksi, että jatkossa on näille vakansseille koulutusvaatimuksena soveltuva AMK -tutkinto. Näitä vakansseja ovat verkko- ja mediaohjaajien lisäksi osallisuusohjaajien sekä sekä alueohjaajien vakanssit.

Nuoriso-ohjaajat ovat osa toimipaikkansa tiimiä ja toteuttavat työssään tiimin perustehtävää ja yhdessä sovittuja tavoitteita. Erityisenä vastuualueena heillä on verkkoperustaiseen nuorisotyöhön liittyviä tehtäviä. Mikäli osasto- tai virastotasolla järjestetään vastuualueeseen liittyviä koulutuksia ja/tai perustetaan yhteyshenkilöverkostoja, kuuluu ohjaajille näihin prosesseihin osallistuminen.

Tässä vaiheessa ei ole nähty järkeväksi määritellä virastotasolla tarkkoja tuntimääriä verkkotyölle. Verkko- ja mediaohjaajat sopivat paikallistasolla oman esimiehensä kanssa työajan käytöstä.

Lähde: ALPOn verkkoperustaisen nuorisotyön kriteerit 19.11.2009


Tehtäväkuvan määrittelyä

Verkko- ja mediaohjaajan ensisijainen tehtävä on kehittää verkkoperustaista nuorisotyötä nuorisotyöyksikössään yhdessä nuorisotalojen tiimien kanssa. Verkko- ja mediaohjaaja pitää yllä verkkotyön näkökulmaa toimintaa suunniteltaessa ja kehitettäessä ja tukee yksikön työntekijöitä verkkotyön toteuttamisessa.
Lähde: Osallisuus- alue- ja verkko- ja mediaohjaajien tehtävät 16.12.2009 / AS, MM, MH
  • Verkko- ja mediaohjaaja toimii yhteyshenkilönä yksikkönsä verkkoperustaisen nuorisotyön asioissa ja tuo kokemuksensa muun yksikön käyttöön.
  • Verkko- ja mediaohjaaja organisoi nuorisotyön arviointimallin mukaiset verkkoperustaisen nuorisotyön itsearvioinnit nuorisotyöyksikön tiimeille ja tukee tiimejä itsearvioinneista nousseiden kehittämiskohteiden toteuttamisessa.
  • Verkko- ja mediaohjaaja toimii yksikön vertaistukena nuoriso-ohjaajille verkkoperustaiseen nuorisotyöhön liittyvissä kysymyksissä ja toimii itse omassa tiimissään verkkoperustaisen nuorisotyön tekijänä.
  • Verkko- ja mediaohjaaja pitää verkkonäkökulmaa yllä yksikön kokouksissa ja löytää uusia tapoja käyttää verkkoa työn suunnitteluun ja tekemiseen

Lähde: ALPOn verkkoperustaisen nuorisotyön kriteerit 19.11.2009


Käytännön työtehtäviä

Tämän otsikon alle on tarpeen kerätä eri nuorisotyöyksiköistä esimerkkejä onnistuneesta työstä, ja miksei myös kuvausta käytännön realiteeteista. Sana on vapaa!


Pohjoinen nuorisotyöyksikkö

Pohjoisessa nuorisotyöyksikössä verkko- ja mediaohjaajan työtehtäviin vaikuttaa erittäin paljon medianuotan olemassaolo. Tähän asti ja varmasti jatkossakin medianuotan toiminnan kehittämisellä ja toimintamahdollisuuksien hyödyntämisellä on suuri rooli työnkuvassa. Monella tapaa mediakeskuksen olemassaolo myös helpottaa työtä, koska hankkeen toiminta-aikana työnkuvaan kuuluvia prosesseja on jo aktiivisesti kehitetty osaksi arkityötä.

Oulunkylän nuorisotalolla testattiin jo syyskaudella 2009 verkkoperustaisen nuorisotyön arviointikriteerejä. Vaikka verkko- ja mediatyötä jo tehdäänkin yksikössä ja toimipaikassa todella paljon, oli hurjaa huomata kuinka matalalle monen kriteerin joutui arvioimaan tiettyjen yksittäisten osa-alueiden puutteiden takia. Arviointikriteeristö koettiin erittäin hyväksi työvälineeksi verkko- ja mediatyön kehittämiselle. Verkkotyötä arvioidaan koko yksikön tasolla vasta kuluvalla kaudella, joten suurempaa kehitystyötä ei ole vielä päästy tekemään.


Haaga-Kaarelan nuorisotyöyksikkö

Haaga-Kaarelan nuorisotyöyksikön verkkoperustainen nuorisotyö on tähän mennessä ollut melko kokeilevaa. Tämä kokeilu on keskittynyt Facebookkiin, koska se on ohjaajien "vainun" mukaan tällä hetkellä suositumpi ja enemmän käytössä kuin IRC-galleria. Verkko- ja mediaohjaajan tehtävänä on tähän asti ollut kokeilla ja kartoittaa mahdollisuuksia ja mahdottomuuksia.

Yhdellä talolla (Nuorisokahvila Clubi) on käytössä Facebooksivu, joka toimii hyvänä tiedottamisen välineenä. Nuoriso-ohjaajilla on myös käytössä henkilökohtaisia työprofiileja esimerkiksi muodossa Maltsun nuoriso-ohjaaja Sanna. Henkilökohtaisten profiilien tueksi on luotu Facebook-yhteisö, esimerkiksi Maltsun nuoret. Ryhmän etuna on, että ylläpitäjät voivat lähettää yksityisiä viestejä kaikille ryhmän jäsenille samanaikaisesti.

Se, mitä sosiaalisesta mediasta täällä meillä halutaan, on tavallista nuorisotyötä tukevaa järjestelmää. Kun nuoria tavataan esimerkiksi koululla, heidät voi kutsua liittymään verkkoyhteisöön. Ja kun nuoret kiinnittyvät meihin ensin verkon välityksellä, saavat he sen jälkeen jatkuvasti kutsuja mukaan "oikeaan" toimintaan, ja toivottavasti tarttuvat näihin kutsuihin ja tulevat kurkkaamaan nuorisotaloa ja sen toimintaa. Tässä ajatuksena on pyrkiä tavoittamaan ei talon kävijöitä ja käyttämään verkkoa eräänlaisena siltana ulkopuolisuuden ja toimintaan kiinnittymisen välillä. Nuorisotalolle on helpompi tulla, kun tietää jo vähän mitä siellä tapahtuu.

Henkilökohtaisista työprofiileista hyviä kokemuksia on tullut verkon matalasta kynnyksestä ottaa yhteyttä ja keskustella asioista. Tässä ehdottomana rikkautena verrattuna muihin verkkoammattilaisiin on se, että meillä täällä alueilla on yhteydenoton jälkeen oikeat mahdollisuudet auttaa nuorta ja viedä asioita eteenpäin. Verkon kautta on myös saatu uudenlaista kontaktia jo tuttuihin nuoriin. Verkon mahdollistaman matalan kynnyksen avulla aloitettua keskustelua on helppo jatkaa myös reaalimaailmassa.

Tämän lisäksi Facebook on toki mahdollistanut myös helpon, tehokkaan ja nopean tiedottamisen. Erilaisia verkon tarjoamia mahdollisuuksia nuorten osallisuuteen on myös mietitty ja kehitelty.