Mukaan toimintaan

Mediatoiminta |Pelaaminen | Kahvila | Musiikkitoiminta | Nuorisotiedotuskeskus Kompassi | Teatteri | Vaikuttaminen & vapaaehtoistoiminta | Kuvataide & käsityö | Sankarit – vammaistoimintaa Hapessa | Tarvikkeita, julisteita ja flyereita |

Mediatoiminta

Mediasisältöjä pääset Hapessa tekemään kolmessa eri paikassa: Nuorten Mediassa taltioidaan nuorisoasiainkeskuksen isoja tapahtumia nettiradioon ja -televisioon. Nuorten Ääni -toimitus tekee lehtijuttuja Hesariin ja tänä syksynä myös kokonaisen keskusteluohjelman Yle TV1:lle. Myötätuulessa-hankkeessa pääset suunnittelemaan tulevaisuuden verkkopalvelua helsinkiläisille nuorille. Joka maanantai Hapen alakerrassa pääsee kokeilemaan erilaisten mediasisältöjen tekemistä. Lisäksi ykköskerroksessa kuvataan nuortenohjelma Summeria joka toinen keskiviikko.

Lue tarkemmat esittelyt alta.

Pääkaupunkiseudun Nuorten ääni -toimitus

Anna mielipiteesi kuulua.

Mistä kouluruoka tulee?  Miksi alaikäiset myyvät seksiä Kampissa? Miksi Helsinki ei halua nuorisovaltuustoa?
Millainen on yö asunnottomien asuntolassa? Mistä lukiosta valmistuvat onnellisimmat ylioppilaat?

Nuorten Ääni -toimitus ottaa selvää, nostaa esille ja vaatii muutosta. Teemme juttuja nuorille tärkeistä asioista Suomen suurimpiin medioihin. Tänä syksynä yhteistyökumppaneitamme ovat Helsingin Sanomat, Suomen Kuvalehti, A-studio ja Kuningaskuluttaja. Jos haluat saada äänesi kuuluviin, liity meihin!

Kokoonnumme joka viikko suunnittelemaan ja tekemään televisio- ja lehtijuttuja. Järjestämme myös koulutusta ja tapaamme kiinnostavia vieraita. Tänä syksynä toimituksemme pääsee tekemään Yle TV1:lle tunnin mittaisen keskusteluohjelman aiheesta, jonka saamme itse valita.

Mistä sinun mielestäsi juuri nyt pitäisi puhua? Tule mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan historiallista ohjelmaa!

Toimitus on avoinna kaikille 13–19-vuotiaille pääkaupunkiseutulaisille nuorille. Mitään ei tarvitse osata etukäteen. Riittää, että olet utelias ja haluat muuttaa maailmaa!

Nuorten Ääni -toimitus kokoontuu Hapen neljännessä kerroksessa maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 17–19

Syksyn ensimmäiset kokoukset ovat ma 30.8. ja ke 1.9. Kokouksiin voi tulla ilmoittautumatta. Jos on kysyttävää, ota yhteyttä!

Ismo Kiesiläinen, tuottaja
p. 0400 229068
ismo.kiesilainen@hel.fi

Kokousajat ja lisää tietoa: http://nuortenaani.blogspot.com

Nuorten Media

Lönnrotinkadun Hattutehtaalta Happeen muuttaneessa Nuorten Mediassa pääset suunnittelemaan ja toteuttamaan isoja tapahtumatuotantojen mediataltiointeja ja suoria lähetyksiä. Voit tulla tutustumaan ja kokeilemaan tapahtumatoimittamista ottamalla yhteyttä. Meillä pääset kuvaamaan, tekemään grafiikkaa ja rakentamaan tapahtumapaikkoja sekä kirjoittamaan artikkeleita ja blogia. Tuotokset ovat nähtävissä HattuMedian sivuilla www.hattu.net sekä mm. Stadi TV:ssa.
Haluatko mukaan tekemään radio-ohjelmia juuri oman makusi mukaan? Voit tulla tekemään omaa viikoittaista lähetystäsi yksin tai ystäväsi kanssa. Nuorten Mediassa pääset tekemään suoraa tunnin mittaista radio-ohjelmaasi keskiviikkoisin ja torstaisin kello 15–21. Ilmoittautua voit 16.8.-5.9. sähköpostilla osoitteeseen radio@hattu.net. Toimittamista voi tulla kokeilemaan myös pitkin syyskautta ottamalla yhteyttä Eevi Savolaiseen, 040 334 6752.
Tutustu Nuorten Median toimintaan ja katsele videoita sekä kuuntele radiota Nuorten Median verkkosivuilla.
Toimitus on avoinna keskiviikkoisin ja torstaisin klo 15-21 sekä muulloin tuotantojen mukaan.
Ota yhteyttä:
toimitus@hattu.net
Antti Salminen
p. 041 512 1749
antti.j.salminen@hel.fi

Lönnrotinkadun Hattutehtaalta Happeen muuttaneessa Nuorten Mediassa pääset suunnittelemaan ja toteuttamaan isoja tapahtumatuotantojen mediataltiointeja ja suoria lähetyksiä. Ota yhteyttä ja tule tutustumaan ja kokeilemaan tapahtumatoimittamista!

Meillä pääset kuvaamaan, tekemään grafiikkaa ja rakentamaan tapahtumapaikkoja sekä kirjoittamaan artikkeleita ja blogia. Tuotokset ovat nähtävissä HattuMedian sivuilla www.hattu.net sekä muun muassa Stadi TV:ssa.

Oma radio-ohjelma!

Haluatko mukaan tekemään radio-ohjelmia juuri oman makusi mukaan? Voit tulla tekemään omaa viikoittaista lähetystäsi yksin tai ystäväsi kanssa. Nuorten Mediassa pääset tekemään suoraa tunnin mittaista radio-ohjelmaasi keskiviikkoisin ja torstaisin kello 15–21. Ilmoittautua voit 16.8.–5.9. sähköpostilla osoitteeseen radio@hattu.net. Toimittamista voi tulla kokeilemaan myös pitkin syyskautta ottamalla yhteyttä Eevi Savolaiseen, 040 334 6752.

Tutustu Nuorten Median toimintaan ja katsele videoita sekä kuuntele radiota Nuorten Median verkkosivuilla.

Toimitus on avoinna keskiviikkoisin ja torstaisin klo 15–21 sekä muulloin tuotantojen mukaan.

Ota yhteyttä
toimitus@hattu.net

Antti Salminen
p. 041 512 1749
antti.j.salminen@hel.fi

Myötätuulessa-hanke

Verkkosivuston, jolla parhaillaan surffailet, on luonut Myötätuulessa-hankkeen porukka. Tämä sivusto on vasta ensimmäinen askel matkalla kohti Hapen sosiaalisen median periaatteella toimivaa nettipalvelua, joka sisältöineen suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä nuorten kanssa.

Ota siis hissi neljänteen kerrokseen, jos olet kiinnostunut kehittämään uutta verkkopalvelua nuorille! Jos haluat tutustua median maailmaan tai tehdä sisältöä Hapen nettisivuille tai nuorten verkkolehti BlaBlahan, tule Hapen Mediamaanantaihin ykköskerrokseen. Mediamaanantaissa voi tehdä lyhytelokuvia, blogeja, musavideoita, animaatioita, erilaisia tekstejä ja kuvia – tai jotakin aivan uutta! Joka maanantai 6.9. alkaen kello 16–20.

Myötätuulessa on Euroopan sosiaalirahaston rahoittama EU-hanke. Nelivuotisessa hankkeessa on tarkoitus kehittää nuorisotyöntekijöiden ja nuorten digitaalisia taitoja.

Myötätuulessa-hanke verkottuu tiiviisti Hapen muihin toimintoihin, alan oppilaitoksiin kuten Metropoliaan, Humakiin ja Heltechiin sekä yhteistyötahoihin kuten Yleisradioon, Radio Helsinkiin ja Valokuvakeskukseen.

Hankkeen osa-alueita ovat muun muassa sovellussuunnittelu, verkkotoimitus, av-mediatuotannot, kuvatuotannot, grafiikka, editointi ja digitaalinen kuva-arkisto.

Lisätietoja hankkeesta löydät Hapen Wikistä.

Ota yhteyttä:
Henna-Kaisa Ranta
henna-kaisa.ranta@hel.fi
p. 040 336 2101

Summeri Hapessa

Hapen alakerrassa kuvataan nuortenohjelma Summeria joka toinen keskiviikko 1.9. alkaen. Haastateltavina on muun muassa suomalaisia eturivin artisteja. Hapessa ovat Summerin myötä poikenneet esimerkiksi Herra Ylppö, Stam1na, Pete Parkkonen, Koop Arponen ja Apulanta.

Hapen nuoret ovat mukana Summerin tuotantotiimissä. Tiimin jäsenet pääsevät tutustumaan ammattilaisympäristössä koko tuotantoketjuun: suunnittelemaan, toimittamaan, kuvaamaan, äänittämään, valaisemaan, esiintymään, lavastamaan ja kirjoittamaan blogia.

Pelaaminen

Pelaamisen pääkallopaikka Hapessa on Pelitalo, jossa voit pelata suosituimpia PC-pelejä nettiyhteydellä varustetuilla pelikoneilla. Hapen alakerrasta löytyvät puolestaan pelikonsolit. Ykköskerroksessa järjestetään myös LANeja.

Videopelaaminen ei kuitenkaan ole Hapessa ainoa pelaamisen muoto. Talossa kokoonnutaan myös perinteisten pelilautojen äärelle.

Pelitalo

Counter Strike, World of Warcraft, Quake 4… Pelitalossa voit pelata suosituimpia PC-pelejä ja osallistua laneihin ja peli-iltoihin. Hapen toisessa kerroksessa sijaitsevassa Pelitalossa on 30 tehokasta, nettiyhteydellä varustettua pelikonetta nuorten pelaajien ja tietokoneharrastajien käyttöön. Pelaaminen on maksutonta.

Talossa voit tutustua samanhenkisiin ihmisiin, kasailla ja korjailla koneita sekä keskustella muiden pelaajien ja alan ammattilaisten kanssa. Ammattilaisten ohjauksessa voit halutessasi laajentaa omaa tietoteknistä osaamistasi, esimerkiksi koodauksessa ja 3D-mallinnuksessa. Pelitalon tiloissa toimii tietokonetapahtumia ja digitaalisten taiteiden koulutusta järjestävä nuorisoryhmä The Group ry, joka on ollut mukana luomassa Pelitaloa alusta lähtien.

Pelaajien käytössä on yleinen keittiö, jossa voit säilyttää ja valmistaa omia ruokiasi. Lisää tietoa Pelitalon toiminnasta löydät Hapen Wikistä, esimerkiksi tarkemmat tiedot Pelitalon laitteistosta ja listat tarjolla olevista peleistä.

Sukella pelimaailmaan Hapen Pelitalossa!

Pelitalo on avoinna syyskuusta eteenpäin keskiviikosta perjantaihin kello 15–21 ja lauantaisin kello 15–23. Tarkemmat tiedot Pelitalon Wiki-kalenteristaPelitalon ikäraja on 15 vuotta. Ohjeet Pelitalon käyttäjille löydät täältä.

Ota yhteyttä:
Pelitalon puhelin
p. (09) 310 29 062
Juho Iso-Markku
juho.iso-markku@hel.fi
p. (09) 310 89141

Alakerran pelitoiminta

Hapen alakerrasta löytyvät pelikonsolit ja tanssipeli. Kahvilassa on tarjolla erilaisia lautapelejä ja talossa kokoontuu keskiviikkoisin porukka esimerkiksi kiinalaisen Go-pelilaudan ääreen. Peliporukan tai pelitapahtuman voi Hapessa järjestää myös itse. Talossa on järjestetty muun muassa figuuripeliturnaus.

Kahvila

Sörnäisten rantatien parhaat kahvit saat Hapen kahvilasta! Kuuman kahvikupposen ja maukkaiden syötävien lisäksi kahvilassa on mahdollisuus nauttia myös keikoista, peli-illoista ja taidenäyttelyistä. Kahvilaan suunnitellaan parhaillaan myös yhteiskunnallisia keskusteluiltoja. Ja kahvilassa on mahdollisuus tietenkin kohdata myös hyviä tyyppejä ja käydä mielenkiintoisia keskusteluja. Hapen ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevassa Kahvilassa voit järjestää myös oman tapahtuman.

Kahvila avoinna toistaiseksi: keskiviikkoisin kello 17–21 ja torstaisin kello 17–20.30. Lisää aukioloaikoja tulossa!

Ota yhteyttä:
Minna Kaljunen
minna.kaljunen@hel.fi
p. (09) 310 71701

Musiikkitoiminta

Hapen kolmoskerroksesta löytyy kaksi äänistudiota, joissa voi äänittää omaa musiikkia. Alakerta puolestaan on loistava tila musiikkitapahtumille. Kerran kuussa alakerran valtaa suosittu bändi-ilta. Musailtojen ajankohdat näet Talossa tapahtuu -sivulta. Musatapahtumia voit halutessasi järjestää myös itse.

Äänistudiot ja Helsinki Freedom Records

Hapesta löytyy kaksi äänistudiota, joissa voit vääntää biittejä ja äänittää niin musiikkia kuin lyhytelokuvan ääniraidankin.

Tällä hetkellä Hapen kolmoskerroksen Nuorten Median tiloissa on käytössä Kakkosstudio eli Puukkopaja, johon kuka tahansa voi tulla kokeilemaan musan äänittämistä. Pystytysvaiheessa olevassa Ykkösstudiossa on alan ammattilaisen suunnittelema akustiikka ja suuri soittotila, joka mahdollistaa esimerkiksi rumpujen sämpläyksen. Studiot ovat vielä rakenteilla. Täydessä käyttövalmiudessa ne tulevat olemaan 30.10.2010.

Äänistudioon kannattaa tulla kaverin kanssa. Laitteisiin tutustumisen ja äänitystekniikan harjoittelun jälkeen toinen voi huolehtia äänittämisestä toisen soittaessa tai laulaessa. Apua on toki tarvittaessa saatavilla.

Tietoa studioiden laitteista ja ohjelmistoista löydät Hapen Wikistä. Äänistudio on auki sopimuksen mukaan.

Hapen studioissa majaansa pitää myös pehmeiden arvojen levy-yhtiö Helsinki Freedom Records. HFR tarjoaa nuorille artisteille mahdollisuuden päästä levyttämään omaa musiikkiaan. Yhtiön julkaisut ovat pääasiallisesti kokoelmia, jotta mahdollisimman moni artisti voisi osallistua levytykseen.

HFR pitää tällä hetkellä pientä taukoa levyjen julkaisusta. Toiminta jatkuu marraskuussa 2010. Tulevista kursseista tiedotetaan HFR:n Facebook-sivulla ja MySpacessa. Kuuntele artistien musaa ja katsele musavideoita HFR:n MySpacessa.

Haluatko tulla tutustumaan studioon tai kuulla lisää HFR:n toiminnasta? Soita Mats Takilalle tai piipahda Hapen kolmanteen kerrokseen.

Ota yhteyttä:
Mats Takila
p. 09 310 71607
mats.takila@hel.fi

Nuorisotiedotuskeskus Kompassi

Mistä apua kun omat tiedot eivät riitä? Haluatko tietää enemmän esimerkiksi opiskelusta, työpaikoista, maailmalle lähtemisestä, vapaa-ajan mahdollisuuksista, harrastuksista tai asunnonhausta?

Nuorisotiedotuskeskus Kompassista saat tietoa, neuvontaa ja opastusta – vastauksia kysymyksiisi. Kompassin nuorten tieto- ja neuvontapalvelu Hapen 1. kerroksessa keskiviikkoisin klo 15–20. Voit jättää kysymyksesi myös kysymys & vastaus -palstalle Pulmakulmaan.

Kompassi järjestää 45 minuuttia kestäviä toiminnallisia Tietoteemapajoja helsinkiläisille nuorille ja nuoriso- tai opiskelijaryhmille. Teemaksi ryhmä voi valita esimerkiksi työelämän, ulkomailla opiskelun ja työskentelyn tai vapaa-aika- ja harrastustoiminnan. Tietoteemapajoja Hapessa ajanvarauksella keskiviikkoisin kello 9–16 välisenä aikana ja
muulloin Nuorisotiedotuskeskus Kompassissa Kampissa.

Ota yhteyttä:
p. (09) 3108 0080
http://kompassi.info

Teatteri

Narrin näyttämö

Unelmoitko näyttelemisestä tai käsikirjoittamisesta? Teatteri Narri tarjoaa kehittävän ja koukuttavan teatteriharrastuksen, jonka energia koostuu ammattiohjaajista, asianmukaisesta teatterisalista, kannustavasta ryhmästä ja lumoavasta tunnelmasta. Ei lisäaineita eikä lisättyä keinotekoista sokeria. Vain aitoa huumoria ja ikivanhaa draamaa. Narrissa teatteri on turvallista kokemusten avantouintia, riman yli ja ali vapaalla tyylillä floppaamista sekä ympäröivän maailman tutkimista ja hutkimista niillä välineillä, jotka meille on alkuarvonnassa suotu.

Narrin löydät Hapen kolmannesta kerroksesta. Haku Narrin ryhmiin käynnistyy 16.8. Lisätietoa teatterista löydät Narrin näyttämön nettisivuilta.

Ota yhteyttä:
Reetta Myyrä
reetta.myyra@hel.fi
p. (09) 310 29113

Vaikuttaminen & vapaaehtoistoiminta

Avara – Nuorten osallisuuskeskus

Haluatko osallistua ja vaikuttaa? Nuorten osallisuuskeskus Avaran toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen, osallisuuteen ja vertaisryhmätoimintaan sekä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Keskus järjestää monipuolista, nuorten maailmasta nousevaa vapaaehtois- ja koulutustoimintaa, joka aktivoi nuoria yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja nuorten asuin- ja elinympäristöjen parantamiseen.

Toiminnan lähtökohtana on ideoiden, hankkeiden ja tapahtumien toteuttaminen nuorten omin voimin. Nuoret ovat omien hankkeidensa ideoijia, suunnittelijoita, päätöksentekijöitä, käytännön toteuttajia sekä arvioijia. Työntekijät ovat mukana innostamassa ja tukemassa nuorten pyrkimyksiä.

Keskuksessa toimii kolme hanketta, jotka kaikki ovat syntyneet nuorten omasta aloitteesta: Pääkaupunkiseudun Nuorten Ääni –toimitus, Skarppi-vertaisvalistusohjelma ja Avaran koulutukset. Lisäksi Avara kouluttaa ja tukee aikuisia vapaaehtoistyöntekijöitä.

Nuorten osallisuuskeskus Avara on kumppanuushanke, jossa ovat mukana Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus ja Kalliolan Nuoret ry.

Ota yhteyttä:
Ismo Kiesiläinen
ismo.kiesiläinen@hel.fi
p. 0400 229 068

Skarppi

Haluatko vaikuttaa maailmaan omaa lähiympäristöäsi muuttamalla? Onko sinulla kyky innostaa ja tukea? Pystyisitkö toimimaan hyvänä esimerkkinä nuoremmille nuorille? Jos vastaat näihin kysymyksiin kyllä, tule mukaan Skarpin toimintaan.

Skarppi-vertaisvalistusohjelma on nuorten kehittämä osallisuuteen ja vertaisuuteen perustuva alkoholivalistusmalli, joka on toiminnallinen ja keskusteleva. Skarpissa ei opeteta ylhäältä päin mikä on oikein ja väärin, vaan rohkaistaan itsenäiseen ajatteluun  ja keskusteluun toisten nuorten kanssa.

Lisätietoa toiminnasta löydät Skarpin nettisivuilta. Skarpin toimipiste sijaitsee Hapen neljännessä kerroksessa.

Skarppi Action Crew kokoontuu Hapen neljännessä kerroksessa joka tiistai kello 16.30–19.30.

Ota yhteyttä:
Anna-Kaisa Santala
anna-kaisa.santala@kalliola.fi
p. 041 5121 769

Nuorisoasiainkeskuksen vapaaehtoistoiminta

Kaipaatko elämääsi rentoa sykettä? Viihdytkö nuorten parissa?

Nuorisoasiainkeskus etsii vapaaehtoisia aikuisia ja nuoria viikonlopputoimintaan nuorisotaloille. Nuoria koulutetaan viikonloppuiltojen tuottajiksi ja nuorisotyöntekijöiden rinnalle apuohjaajiksi. Aikuisille viikonlopputoiminta antaa mahdollisuuden oppia ja tehdä nuorisotyötä, vaikuttaa alueellisesti sekä olla läsnä nuorten arjessa.

Ota yhteyttä:
Soili Voipio
p. 040 716 0957
soili.voipio@hel.fi

Kuvataide & käsityö

Värkkäämö

Hapen Värkkäämössä voit toteuttaa luovuuttasi kuvataiteen ja kädentaitojen keinoin. Voit sekä kokeilla uusia tyylejä tehdä taidetta että vaalia perinteistä tekemisen meininkiä. Talon ensimmäisessä kerroksessa majaansa pitävässä Värkkäämössä voit tehdä neulegraffiteja, batiikkivärjäystä, pinssejä, koruja tai vaikkapa mobileja.

Värkkäämössä sujuu myös skräppääminen tai vanhojen kirjojen tai kenkien tuunaaminen. Tule mukaan värkkäämään käsitöitä ja kuvataidetta! Värkkäämössä on tarjolla erilaisia materiaaleja ja asiantuntevaa ohjausta. Tietoa Värkkäämön työpajoista löydät Talossa tapahtuu -sivulta sekä Värkkäämön Wiki-kalenterista.

Ota yhteyttä:
Arja Huotari
p. (09) 310 71 735
arja.huotari@hel.fi

Näyttelytoiminta

Kiinnostaako taidenäyttelyiden suunnittelu? Haluatko muidenkin näkevän kättesi jäljen? Kaipaatko kommentteja teoksistasi? Hapen ykköskerroksessa voit asettaa omia töitäsi esille, olivat ne sitten valokuvia, mediataidetta, maalauksia, huovutustöitä – mihin hyvänsä muotoon olet luovuutesi valjastanut.

Hapessa on varattu näyttelytoimintaan kahvilan takana sijaitseva käytävä. Luonnonvalossa kylpevään tilaan voi asettaa esille myös installaatioita ja kolmiulotteisia töitä. Alakerran isoon tilaan hankitaan siirreltävät sermit, joihin voi ripustaa esimerkiksi valokuvia tai maalauksia. Liikuteltavat alustat mahdollistavat sen, että näyttelyt elävät tilan mukaan.

Näyttelyn sinua auttavat rakentamaan Jari Mäenpää ja Arja Huotari. Vaikket haluaisi omia töitäsi esille mutta näyttelytoiminnan suunnittelu kiinnostaa ylipäätään, ota yhteyttä Arjaan tai Jariin.

Ota yhteyttä:
Jari Mäenpää
jari.maenpaa@hel.fi
p. 040 336 2104

Arja Huotari
p. (09) 310 71 735
arja.huotari@hel.fi

Sankarit – vammaistoimintaa Hapessa

Torstai-iltaisin Hapessa on tarjolla ohjattua toimintaa eri tavoin vammaisille, 13–25-vuotiaille nuorille. Voit osallistua toimintaan tai vain oleskella rauhassa, viettää mukavia hetkiä ystäviesi kanssa ja tutustua uusiin ihmisiin. Kahvilasta voit ostaa pientä purtavaa. Toiminnasta löytyy tarkempaa tietoa kauden ohjelmasta, jonka saat ohjaajaltasi.

Ohjaajia on illoissa mukana vähintään neljä. Ohjaajia saa ja pitää pyytää mukaan pelailemaan, heiltä saa kysellä neuvoja vaikeisiinkin asioihin ja ohjaajien kanssa voi jutella puuta heinää ihan mistä vain. Ohjaajat myös tilaavat tarvittaessa taksin ja saattavat mieluusti autolle asti.

Toimintaan osallistuminen vaatii ilmaisen jäsenkortin lunastamisen. Voit tulostaa jäsenkorttihakemuksen täältä tai pyytää sen ohjaajaltasi.

Sankarit-toiminta on jäänyt kesätauolle. Syksyn ensimmäinen tapaaminen on torstaina 9.9. kello 17.30–20.30.

Ota yhteyttä:
p. 041 512 1780 tai p. 040 336 1082

Tarvikkeita, julisteita ja flyereita

Lainaamo

Nuorisoasiainkeskuksen lainaamosta voit lainata monenlaisia vehkeitä ja vempaimia – olitpa sitten järjestämässä leiriä tai discoiltaa.  Hapen ensimmäisestä kerroksesta löytyvän Lainaamon tarvikkeet on tarkoitettu Helsingin alueella toimivien nuorisojärjestöjen ja nuorten ryhmien käyttöön. Lainaamon kotisivuilla voit tutustua tarkkaan luetteloon lainattavissa olevista välineistä.

Lainaamo avoinna: välineiden nouto iltapäivällä klo 13–16,
palautus aamupäivällä klo 8.30–11.30

Ota yhteyttä:
Rainer Sjölund
rainer.sjolund@hel.fi
p. (09) 310 89051

Monistamo & taittopaja

Monistamossa järjestöt voivat taittaa ja kopioida ilmaiseksi lehtiä, esitteitä, raportteja ja julisteita. Nuorisojärjestöillä ja nuorten ryhmillä on oikeus kopiokiintiöön, joka kuluvana vuonna on 50 kpl/jäsen. Mikäli Monistamossa ei ole päätöstä järjestösi kopiokiintiöstä, voit tiedustella asiaaNuorten kansalaistoiminnan toimistosta. Lisätietoja löydät Monistamon sivuilta.

Monistamo avoinna:

ma–ke 9.30–16.30, to 11.30–18.30, pe 9.30–16

Ota yhteyttä:
Heikki Puttonen
p. (09) 310 89031
monistaja.monistamo@hel.fi

  • Share/Bookmark
  • Nuorten toimintakeskus Happi
    happi@hel.fi
    (09) 310 71701
    Sörnäisten rantatie 31
    PL 5010
    00099 Helsingin kaupunki

    Alakerta aukeaa taas 3. syyskuuta. Seuraa Talossa tapahtuu -sivua!