Mateus Temben kokopitkä elokuva, 9–23-vuotiaiden mosambikilais- ja suomalaisnuorten tähdittämä Blue Skis sai maailmanensi-iltansa maaliskuussa. Nyt myös sinulla on mahdollisuus päästä katsomaan tuota elokuvaa. Jutun ensi-illasta voi lukea täältä.

Mateus Tembe elokuvansa kutsuvierasnäytöksessä.

Istahdimme Mateuksen kera kahville keskustelemaan elokuvan valmistumisesta, nuorten näyttelijöiden kanssa työskentelystä ja leivän symboliikasta.

Mistä tarina on lähtöisin?

- Tämä elokuva on minulle pitkäaikainen unelma. Kaikki alkoi Mosambikista, kun ohjasin ensimmäistä teatteriryhmääni. Osallistuimme festivaaliin, jota varten kirjoitin pohjan tarinalle jossa käytettiin leipää maksuvälineenä. Alkuperäisessä tarinassa joukko ihmisiä jonotti leipää, ja viimeinen jonottaja jäi ilman. Hän vaati puolet edellänsä jonottaneen vanhan naisen leivästä. Saatuaan kielteisen vastauksen, hän katkaisi leivän ja juoksi pois toisen puolikkaan kera. Joten näytelmässä kaikki muut jahtasivat häntä antaakseen leivänpuolikkaan takaisin vanhalle rouvalle.
Elokuvaa varten vaihdoin tarinaa niin, että sen sijaan että leivän saamiseksi käytetään väkivaltaa leipää käytettään toisten auttamiseen. Ja kun sain Suomessa mahdollisuuden tehdä elokuvan, halusin käyttää tätä tarinaa sillä se on mielestäni uniikki. Halusin myös kuvata Suomea nykypäivän monikulttuurisena ympäristönä.

Elokuvan näyttelijät ovat suomalaisia ja mosambikilaisia nuoria. Miten päädyit tekemään tätä elokuvaa juuri nuorten kanssa?

- Olen aina tuntenut, vaikka olen itsekin vielä nuori – ajattelen olevani nuori – jonkinasteista yhteenkuuluvuutta nuorten kanssa. Sanotaanko, että pidän nuorten asenteesta. Tein Mosambikissa teatteria nuorten kanssa, ja suunnitellessani elokuvaa en kyennyt näkemään rooleissa muita kuin nuoria. En myöskään pitänyt ajatuksesta ohjata vanhempia näyttelijöitä kuin mihin olin tottunut.

Mistä syystä valitsit tarinaan maksuvälineeksi juuri leivän?

- Se kuvastaa mielestäni olemassaolon perusta. Leipää ja vettä. Niitä tarvitsevat kaikkein köyhimmätkin voidakseen kutsua eloaan elämäksi.
Tulen maasta, joka on ollut yksi maailman köyhimmistä. Eläessäni siellä koin leivän arvokkuuden. Kylmän sodan aikaan käyttötarvikkeet olivat Mosambikissa säännösteltyjä, joten hallitus päätti sopivan leipämäärän ihmistä kohti. Ja noista kokemuksistani ajatus leivästä arvokkaana asiana tuli mieleeni. Ajatus siitä, mitä kaikkea ihmiset ovat valmiita tekemään saadakseen leipää.
Me kutsumme rahaamme euroiksi tai dollareiksi. Yhtä hyvin voisimme kutsua rahaamme leiväksi tai puhelimiksi. Se on vain tapa sopia vaihtokaupoista. Valitsin leivän sen symboliikan mukaan; kun aamulla heräämme, valmistaudumme tappelemaan leivästä.

Koska Suomen lähihistoria eroaa niin paljon Mosambikista eivätkä nuoret näyttelijät olleet ikinä kokeneet mitään vastaavaa, miten he kokivat idean leivästä maksuvälineenä?

- Aivan alussa, kun annoin käsikirjoituksen näyttelijöille luettavaksi, heidän oli vaikea kuvitella sellaista maailmaa. Mutta se oli mielenkiintoista, sillä jossain vaiheessa olin sisäistänyt elokuvan maailman niin kovasti, että minun oli vaikea ymmärtää mikseivät muut kyenneet näkemään kantaani. Mutta tuottaja-ohjaaja-käsikirjoittajana tehtäväni oli yrittää tuoda näyttelijät lähemmäksi minun näkökulmaani. Ja harjoituksen puutteen vuoksi ainoa keino saada näyttelijät mieltämään ajatuksen leivästä maksuvälineenä oli keskustella ja väitellä heidän kanssaan kuvauksissa.

Elokuvan nuorimmat näyttelijät ovat 9- ja 10-vuotiaat tytöt. Miten he toimivat elokuvaa tehdessä, kun muu työryhmä oli kuitenkin vanhempaa?

- Kun me kasvamme, alamme nähdä maailman erilaisessa valossa kuin lapset. Sanotaanko, että ajatusmaailmamme ja -mallimme muuttuvat. Työskennellessäni kaikkein nuorimpien näyttelijöiden kanssa, koin heissä jotain odottamatonta, jonkinlaisen viattomuuden, vähemmän vakavamielisen suhtautumisen elämään.
Kaikki vanhemmat näyttelijät keskittyivät itse työhön. He lukivat käsistä, kyselivät minulta hahmoihinsa liittyviä kysymyksiä, kun taas nuorimmat tytöt keskittyivät enemmän ystävyyssuhteensa kehittämiseen. Ammatillisesta näkökulmasta he yllättivät minut luonnollisuudellaan kameran edessä.
Heidän työskentelynsä ei voida sanoa olleen ammattimaisia tai epäammattimaisia. He vain halusivat oppia elokuvanteosta. Ja tämän projekstin tarkoituksena oli antaa heille se mahdollisuus.

Miten prosessi eteni ja kauanko se kesti?

- Se kesti tasan vuoden ja seitsemän päivää. Aloitin elokuvan tekemisen helmikuussa 2009 Hattutehtaalla. Silloin minulle tarjoutui mahdollisuus ohjata elokuva. Minulla ei silloin ollut käsikirjoitusta olemassa, sillä olin viimeksi ollut sen tarinan kanssa tekemisissä vuonna 1996. Enkä ollut pitkään aikaan ajatellut palaavani taiteentekemisen pariin, sillä opiskelin Helsingin Kauppakorkeakoulussa enkä ollut vielä keksinyt keinoa yhdistää taide ja business.
Minulla oli kolme viikkoa aikaa saada käsis valmiiksi. Piirsin ensin kaikki elokuvan kuvat, ennen kuin mietin edes dialogia taikka kerrontaa. Sitten sekoitin ja järjestelin kuvia kunnes ne muodostivat mielessäni selkeän kokonaisuuden. Sitten istuin tietokoneen ääreen ja kirjoitin joka kuvan käsikirjoituksen muotoon. Ja kolmessa viikossa olin valmis.
Kuvasimme toukokuusta heinäkuun alkuun. Toimin kuskina, kameramiehenä, tuottajana, lavastajana, valomiehenä sekä tietysti ohjaajana. Heinäkuusta marraskuuhun tein ensimmäisen version elokuvasta, ja siitä helmikuuhun tein hienosäätöä ja viilausta. Tarvitsin vielä kuitenkin kuukauden totutellakseni elämään valmiin elokuvan kanssa.

Opiskelit Kauppakorkeakoulussa ja aioit liikemieheksi. Mikä sai sinut palaamaan taiteen pariin?

- Sanotaan, että voit ottaa pojan pois kylästä muttet kylää pojasta. Ennen kuin aloitin liikeopiskelun, en nähnyt linkkiä liike-elämän ja teatterin tai elokuvan välillä. Mutta opiskellessani tajusin, kuinka elokuva ja teatteri ovat niin suuri osa elämääni että mahdolliset liike-elämään liittyvät suunnitelmani linkkasivat melkein pakostakin niiden kanssa. Ja niinpä päätin perustaa tuotantoyhtiön. Blue Skis oli ”testielokuva”, ja nyt Blue Note Production voi aloittaa toimintansa.

Mateus matkaa seuraavaksi Mosambikiin, ja Blue Noten tulevaisuudensuunnitelmissa on yhdistää suomalaisia ja mosambikilaisia elokuvantekijöitä.

Blue Skis -elokuvan voi nähdä Narrin näyttämöllä 12.6. kello 19. Näytös on maksuton. Lisätietoja sähköpostilla osoitteesta hurmerinta@hotmail.com.

Tervetuloa viettämään kansainvälistä elokuvailtaa!