Helsingin Nuorisoasiainkeskus sekä HOK-Elanto järjestävät 14-17-vuotiaille tarkoitettuja Ansio-kursseja. Tänä vuonna kursseja on järjestetty myös Hapen tiloissa, joten kävimme kyselemässä kurssille osallistuneilta nuorilta hieman mielipiteitä Ansiosta. Syksyn viimeisellä kurssilla on kuusi osallistujaa, Oskari, Jere, Mikke, Lan, Eva, Jenna sekä Jaana. He ovat kuulleet kurssista monia väyliä pitkin, osa koulusta, osa sukulaisilta ja osa törmännyt netissä.
Kurssilla nuoret oppivat työelämän pelisääntöjä ja työnhaun perusteita. Myös muita tärkeitä asioita käsitellään, kuten ensiaputaitoja ja nuoren työntekijän oikeuksia. Kymmenen tunnin teoriaosuuden jälkeen he pääsevät 12 tunnin työharjoitteluun HOK-Elannon toimipisteisiin oman mielenkiinnon mukaan. Nuorille annetaan toimipisteistä yhteyshenkilöt, joihin heidän täytyy olla itsenäisesti yhteydessä sopiakseen työajat.
”Tähän mennessä kaikkein hyödyllisintä on ollut työhakemuksen ja ansioluettelon tekeminen”, kertoo Lan. Turhinta on nuorten mukaan ollut itsestäänselvyyksien kertominen. ”No esimerkiksi se, että miten palvelet asiakasta. Kiitos, näkemiin, tervetuloa uudelleen, sellaset jutut”, valittelee Jenna. ”Eikö se nyt ole ihan itsestään selvää että pitää olla kohtelias ja pitää positiivinen asenne”, Lan lisää. Nuorten mielestä perusasiat on hyvä käydä, mutta niihin ei kannata käyttää kahta ja puolta tuntia. ”Välillä tuli mietittyä että huh huh, kauanko tämä vielä kestää.”
Hauskinta kurssissa on nuorten mielestä uudet tuttavuudet. 12 tunnin työharjoittelu herättää myös suurta odotusta. ”Hauskaa on varmaan”, toivoo Jaana. ”Kunhan ei vaan joudu pesemään lattioita”, Jenna nauraa.
Lisää tietoa Ansio-kursseista löytää täältä.






