Timbala soi Taksvärkki-illassa

| Julkaistu: syyskuu 19, 2011

Hapessa 8.9.2011 järjestetty Taksvärkki-tapahtuma huipentui mosambikilaiseen tanssiin ja soitantaan. Toimintakeskuksessa iltaa viettäneet Sankarit pääsivät opettelemaan sekä timbilan soittamista että afro-tanssia.

Timbila on mosambikilaisen chope-heimon perinteinen soitin, joka muistuttaa suurta, puista ksylofonia. Sen soittoa oli saapunut opettamaan Rodrigues José, joka on soittanut timbilaa lähes koko ikänsä. Rodriguesin isoisä oli soitintenrakentaja ja suuren timbilaorkesterin johtaja Mosambikissa. ”Haluaisin perustaa ison orkesterin ja saada paljon oppilaita, niin kuin isoisäni”, kertoo Rodrigues.

Suomeen Rodrigues muutti neljä vuotta sitten, ja on viihtynyt mukavasti. ”Täällä on kaikki niin mukavaa”, hän ihastelee. Rodrigues opiskelee tällä hetkellä aikuisperuskoulussa, jonka jälkeen odottaa ammattikoulu. ”Tahdon oppia kaikkea, Suomen kulttuuria, mitä vaan”, hän kertoo. Koulun ulkopuolella aikaa vievät lukuisat työpajat sekä oma yhtye Magulamberre Band, jonka esikoislevy Kukhata ilmestyi toukokuussa. Sankarit opettelivat timbalansoittoa innokkaasti, jonka jälkeen Rodrigues esitti muutaman perinteisen kappaleen vangiten yleisön huomion.

Tämän lukuvuoden Taksvärkki-kampanjan kohteena ovat mosambikilaiset slumminuoret. Taksvärkki ry:n tiedottajan Anita Malkamäen mukaan kampanja on lähtenyt hyvin käyntiin. ”Siinä on nyt mukana jo 47 koulua, kokonaistavoite on 150-180”, hän kertoo. Hapesta Malkamäellä on hyvää sanottavaa. ”Yhteistyö on ollut meille hieno mahdollisuus, ja toivottavasti sille saadaan jatkoa”, hän toivoo.

Lue lisää Hapessa järjestetystä Taksvärkki-tapahtumasta täältä.

Rodrigues "Magulamberre" José ja yksi hänen timbaloistaan.

Jätä kommentti

Sähköpostiasi ei julkaista.

*

Voit käyttää seuraavia tageja HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>