Kassandra ry järjestää Hapessa tällä viikolla teatteri-ilmaisun intensiivikurssin 12–17-vuotiaille uussuomalaisille nuorille. Kävin kurkistamassa itämaisen tanssin tuntia, ja utelin mehutauolla päivän kuulumisia.

Hope ja Kosar kertovat päivän kulusta.
-Me ollaan tehty tänään rummutusta ja näyttämötaistelua, jossa jäljitellään taistelua, kuitenkaan oikeasti taistelematta. -Tutustuttu toisiimme tutustumisleikkien avulla. Huomenna kokeillaan naamioita.

Toisilleen entuudestaan vieraat nuoret näyttävät lavalla vanhoilta tutuilta, kun itämaisen tanssin tunti alkaa. Ohjaaja Pinja Hahtola varmistaa havainnon oikeaksi. – Nuoret ovat olleet avoimia ja valmiita kokeilemaan uutta, selvitty hyvin ilman yhteistä kieltä. Reippaita nuoria! Yleensä kotosuomalaisissa ryhmissä ei juuri ole poikia, nyt on ollut kiva kun mukana on ollut aktiivisia ja luovia poikia!

Tanssin ohjaaja Kasthury Masilan tanssi pehmeän leikkisästi ja oppilaat seurasivat innolla mukana!

Vauhdikas tanssi lumoaa pyörteillään, enkä malttaisi poistua. Jätän nuoret kuitenkin tanssimaan rauhassa, vaikkei ujoutta juuri olekaan havaittavissa. Loppuviikon ohjelmassa kurssilaisilla on aktiivista teatterityöskentelyä, improvisaatioharjoituksia, liike- ja musiikki-ilmaisua, rummutusta, kokeilua naamioilla sekä maistiaisia räpin maailmasta. Opettajina toimivat teatterin ammattilaiset.

Kassandra ry on kansainvälinen taidekeskus, joka tuottaa ja välittää teatteriesityksiä ja taideohjelmia sekä järjestää taidetyöpajoja. Tutustu Kassandran sivuihin: http://www.kassandra.fi/

Jätä kommentti

Sähköpostiasi ei julkaista.

*

Voit käyttää seuraavia tageja HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>