Summerin kuvauspaikka Hapessa on sarja tiukkaan pakattuja tilanteita aina takahuoneesta tanssipeliin. Valoja on lattiassa, katossa ja telineiden varassa, mutta kameroista suurin osa kulkee kuvaajiensa käsissä. Tällainen on myös mystistä nimeä kantava ”kanikamera”, joka tallentaa armotta nauhalleen kulissien takana pyörivän elämän hupaisat tilanteet (mm. Fiilis-tv) tarjoten ne tv-katsojienkin silmille.

Kuvaustarvikkeiden seassa puikkelehtii kuvaustiimin lisäksi myös yleisöä, jota on kerääntynyt backstagen kahvila ja biljardipöytien ääreen.
– Ystäväni Iina kävi taannoin täällä toimintakeskuksessa vierailemassa ja tykkäsi paikasta, kertoo Cristian, joka on tullut katsomaan kuvauksia ystäviensä Iinan ja Jennin kanssa.
– Tulin itsekin käymään täällä ja kuulin henkilökunnalta, että täällä kuvataan Summeria.

Cristian kertoo kuvausten kiehtoneen häntä myös monipuolisen vieraslistansa vuoksi.
– On kiva katsoa, mitä täällä oikein tapahtuu, hän lisää.

Synttärisankari saa kesken kuvausten suklaakakun. Yllätettiinpäs!

Nuorten vieraiden lisäksi Summerin jokaviikkoiset kuvaukset vetävät paikalle myös kuvaamisesta kiinnostuneita opiskelijoita. Monikameran käyttöä opiskelevaa ryhmää johtaa 10 vuotta Summeria kesäisin työstänyt Aulis Moisio.
– Tulimme seuraamaan miten Summeria tehdään, mutta oikeastaan olemme täällä myös katsomassa visuaalista velhoa, Kimmo Kajastoa, Moisio naurahtaa ja viittaa kädellään ohjaajan puoleen.

Toinen lähetys pyörähtää käyntiin

Kuvauspaikalla on ennen toisen lähetyksen alkua rauhallista: takahuone täyttyy hiukopalasta  ja lepoa halajavista tiimiläisistä, ja seuraavan jakson vieraat kerääntyvät juontajien johdolla ”puffiin”, eli lyhyeen mainospätkään. Seuraavaa kierrosta odotellessa on aikaa avata muutama makoisa banaani ja ehtiä hetki hengähtää.

Kuvaustiimi on jälleen asemissa, ja joukko kuvaajia seisoo tiukasti päivän vieraiden ympärillä. Muutamaa hienovaraista sivuaskelta lukuun ottamatta he pysyttelevät tarkasti paikoillaan keskittyen tiiviisti kuvaruutujen tapahtumiin. Heidän takanaan editointipöydän ääressä istuu ohjaaja Kimmo Kajasto apureineen.
– Yks nyt. Kaks nyt. Yks nyt, Kajasto sanelee tarkasti.

Kuvaussihteeri Maija testaa tanssipelin ennen seuraavaa ottoa.

V.I.P lounge

Jos tuotantotiimiltä kysytään, on asianmukainen ape mitä ilmeisimmin hyvin tärkeää ohjelmanteon maailmassa; ”V.I.P loungen” pöydät notkuvat pientä hiukopalaa. Jos ei sekään riitä, odottaa kulisseissa lisämuonitusta tarjoava kahvila.
– Ruoalla on suuri merkitys ja ilman sitä iskee helposti heikko olo. Itse syön aina kun minun on nälkä, ja painotan syömisessäni mieluummin terveyttä kuin määrää, yksi Summerin nuorista kertoo.

Riittävän ravinnon määrän tärkeyttä koskevia kommentteja on kuultu myös muiden tv- ja elokuvamedian parissa työskentelevän suusta. Kuuluvatko kamerat ja muonitus yhteen? Onko siis liiankin ilmeistä, miksi kaikkein tuntema karvakuono, Lassie jaksoi vuodesta toiseen juosta uskollisesti katalien roistojen ja ilkeiden varkaiden jäljillä?

Illan yhä pimentyessä alkaa päivä olla paketissa: katsojien joukko on kerääntynyt katselemaan tanssipelin luona kuvattavaa viimeistä kohtausta.
Kulisseissa on hiljaista, ja ihmisiä valuu illan pimeyteen kohti kotejaan.
Lopulta salin kattovalot räpsähtävät palamaan, ja joukko hajaantuu omille teilleen. Valotelineet laskeutuvat ja tavaroiden kasaaminen alkaa. Taas on yksi keskiviikko takana. Ja seuraava edessä. :)

Summerinamit ovat parhaita! Sinäkin voit saada omasi, kun tulet seuraamaan nauhoituksia!

Tervetuloa seuraamaan seuraavan Summerin tekoa! Klikkaa tänne niin näet seuraavien nauhoituksien vieraat!

Jätä kommentti

Sähköpostiasi ei julkaista.

*

Voit käyttää seuraavia tageja HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>