Mistä kouluruoka tulee? Miksi alaikäiset myyvät seksiä Kampissa? Miksi Helsinki ei halua nuorisovaltuustoa?
Nuorten Ääni -toimitus aloittaa uuden – jo viidennen – toimintakautensa maanantaina 30.8. Ensimmäinen kokous pidetään kello 17–19 Hapen neloskerroksessa.
Kutsumme mukaan vaikuttamisesta ja mediasta kiinnostuneita nuoria, jotka haluavat saada äänensä kuuluviin valtamediassa.
Toimituksemme kautta nuorten ääni nimittäin todella kuuluu! Kuluneen vuoden aikana Helsingin Sanomissa ja Ylen ohjelmissa julkaistiin 30 nuorten tekemää artikkelia ja inserttiä erilaisista nuorille tärkeistä yhteiskunnallisista aiheista. Lisäksi julkaistiin Suomen Kuvalehden nettiportaalissa yli 60 blogikirjoitusta.
Oma keskusteluohjelma suorana
Tämän syksyn suurena projektina on keskusteluohjelma, jonka toteutamme yhdessä Yleisradion ajankohtaisohjelmien kanssa. Torstaina 11.11. TV1:ssä esitetään suorana lähetyksenä nuorten itse käsikirjoittama ja juontama keskusteluohjelma, jossa nostetaan esille jokin nuorille tärkeä yhteiskunnallinen kysymys. Lisäksi teemme syksyn aikana lehtijuttuja Helsingin Sanomiin ja kirjoitamme blogia Suomen Kuvalehden nettisivuille.
Mukaan ovat tervetulleita kaikki noin 13–19-vuotiaat nuoret. Mitään ei tarvitse osata etukäteen, kiinnostus maailman muuttamiseen riittää! Mukaan voi tulla myöhemminkin, vaikkei vielä ensimmäiseen kokoukseen ehtisikään.
Lisätietoa toimituksesta löytyy kotisivuiltamme: nuortenaani.blogspot.com.
Teksti: Nuorten Ääni -toimitus





