Narrissa laitettiin Punahilkka uusiksi

| Julkaistu: kesäkuu 22, 2010

Narrin teatterikurssilla osallistujat pääsivät tutustumaan teatterin peruselementteihin. Viikon aikana kokeiltiin roolin ottamista, liikeilmaisua sekä improvisaatiota.

Keskiviikkoiltapäivällä Narrin salissa käy innostunut kuhina. Tämän päivän Narri Challenge on alkamassa. Jokapäiväisessä haasteessa kolmeen ryhmään jaetut nuoret saavat ohjaajilta tehtävän, jonka lopputulos esitetään muille päivän päätteeksi. Ohjaajat Merja Korpela ja Laura Toikander paljastavat odottaville istujille päivän tehtävän, mutta ensin ryhmät sekoitetaan uuteen uskoon. Kun liikehdintä uusien kavereiden luo on loppunut, Merja päästää nuoret jännityksestä: tänään tehdään uusintaversioita Punahilkasta.

Jokainen ryhmä saa lyhyen Punahilkka-tekstin, joka heidän pitää toteuttaa uudella tavalla. Ryhmien pitää miettiä uusiksi repliikit, tapahtumapaikat ja tyylilaji, vain tarina pysyy samana. Innokkaat näyttelijänalut kuuntelevat hetken ohjaajien neuvoja ennen kuin syöksyvät pukuvarastoon etsimään rekvisiittaa tai lämpiöön pohtimaan kohtauksen tyyliä.

Punahilkka 2. Katja (vas.), Meri-Tuuli, Henna, Nora ja Amanda muovasivat klassikkosadun uuteen uskoon.

Punahilkka 2. Katja (vas.), Meri-Tuuli, Henna, Nora ja Amanda siirsivät klassikkosadun suurkaupunkiympäristöön.

Haastattelimme Porkkanat-ryhmää heidän valmistautuessaan kovaa vauhtia iltapäivän esityksiin.

Millaista on meno Narrissa on ollut?

- Tosi mielenkiintoista, paljastaa Punahilkan äitiä esittävä Henna.

- On ollut hauskaa. Ollaan opittu paljon kaikkea, muun muassa naamioista, innostuu nimikkoroolin näyttelevä Katja.

Mikä on ollut kaikkein mukavinta kurssilla?

- Teimme musiikkivideon R.A.K.A.S. -kappaleeseen. Se oli tosi kivaa, kertoo metsästäjän roolin saanut Amanda.

- Ja Merja ja Laura ovat niin kivoja! He heittäytyvät mukaan kaikkeen, kehuu sudeksi naamioitunut Meri-Tuuli.

Tytöt olivat kuulleet leiristä ystäviltään ja Kesäpassin kautta. Vain Katja oli ollut aikaisemminkin Narrissa, menneiden kesien kursseilla. Loppuviikon ohjelmasta tytöillä ei ole paljonkaan tietoa.

- Ohjaajat pitävät Narri Challengen aina salassa. Perjantaina on demoesitys näistä jutuista mitä ollaan viikon aikana tehty, kertoo isoäidin osan ottanut Nora.

Nyt ryhmää on häiritty tarpeeksi, ja he ryntäävät saliin jatkamaan harjoittelua. Ohjaajat toivoivat esityksiin tarkoin mietittyjä kohtia, joten tytöille tulee melkein kiire. Mutta päällimmäisenä on koko ajan hauskanpito uusien ystävien kanssa. Henna valoittaa kurssin parasta antia.

- Olen oppinut, että vaikka ei ole näyttelijä, voi silti näytellä.

Kuva: Aino

Jätä kommentti

Sähköpostiasi ei julkaista.

*

Voit käyttää seuraavia tageja HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>