Nuorten bändit nostivat tunnelman kattoon Hyväntekeväisyyskeikka Haitille -tapahtumassa helatorstaina.

Aino-Maria Paasivirran järjestämä hyväntekeväisyystapahtuma teki vaikutuksen Johanna Sumuvuoreen.

Aino-Maria (vas.) ja Johanna.

Illan avasi kansanedustaja ja helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Johanna Sumuvuori, joka kertoi olevansa niin innostunut Haiti-tapahtumasta, että jätti sen vuoksi mökkireissun väliin. Sumuvuori oli erityisen vaikuttunut siitä, että hyväntekeväisyyskeikan järjesti vasta 18-vuotias Aino-Maria Paasivirta. Kansanedustaja toivoi Happeen lisää nuorten järjestämiä tapahtumia.

Tapahtuman juontanut Jone Nikula houkutteli yleisöä pudottelemaan roposia Punaisen Ristin keräyslippaaseen. Illan aikana lavalla nähtiin useita taitavia nuoria muusikoita. Tapahtumaa varten koottu Haitibändi esitti tiukkoja versioita vanhoista rock-klassikoista.

Akustisesti esiintynyt trio sai puolestaan herkillä tulkinnoillaan yleisön hiljentymään. Santa Cruz räjäytti potin rajulla kasarirockillaan illan päätteeksi. Keikkaa seuranneen Nikulankin polvet hytkyivät poikien soiton tahdissa.

Hapen mediatoiminnoissa mukana olevat Antti, Samuel, Karim ja Luke haastattelivat illan esiintyjiä sekä Aino-Mariaa. Videolla Jone Nikula muun muassa kertoo, onko auttaminen kunnon äijäilyä.

Katso video!

Get the Flash Player to see this content.

Haitilla tarvitaan edelleen apua. Punaisen Ristin kautta Haitille voi lahjoittaa rahaa suoraan katastrofirahaston tilille 221918-68000 tai soittamalla alla oleviin numeroihin.
p. 0600 12220 (19,95 e / puh. + pvm)
p. 0600 12210 (9,85 e / puh. + pvm)

Järjestä oma tapahtuma

Haluatko sinä järjestää Hapessa tapahtuman? Hapen henkilökunta tukee sinua mielellään tapahtuman järjestämisessä. Lue lisää täältä.

Santa Cruz blaa blaa

Kummasta lähtee enemmän ääntä? Santa Cruzista...

Haitibändissä blaa blaa

...vai Haitibändistä?

Jätä kommentti

Sähköpostiasi ei julkaista.

*

Voit käyttää seuraavia tageja HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>