Narrin kevään esityskausi on käynnissä! Luvassa Shakespearea, parisuhdekiemuroita ja murhamysteereitä.
Narrissa ovat syksyn ja talven ajan ideat muhineet ja hiljalleen kehittyneet näytelmiksi. Ryhmät ovat harjoitelleet ahkerasti niin itsekirjoitettujen tekstien kuin klassikkoteostenkin parissa. Suurin osa näytelmistä sai ensi-iltansa NarriFestissä, mutta vielä on mahdollisuus käydä katsomassa nuorten, innokkaiden teatterintekijöiden aikaansaannoksia. Kaikki esitykset ovat maksuttomia, joten kulttuurista pääsee nauttimaan rahattomanakin.
Tulevia esityksiä:
Teatteri Ensilumi – Tyttö tohveleissaan (ohjaus Reetta Myyrä, kesto 50 minuuttia)
Narrin uusin ryhmä, viime syksynä perustettu Ensilumi on ennättänyt puuhailemaan kaikenlaista; ryhmä on muun muassa ollut esiintymässä Hapen tilaisuuksissa sekä haastateltavana Yle Radio 1:ssä. Ensilumen esitys kertoo Roosasta, joka ei ole tavanomainen erilainen nuori. Roosa kun käyttäytyy aivan kuin eläkeläinen. Esitys on ideoitu ja käsikirjoitettu yhdessä ryhmän kanssa. Lue juttu näytelmästä Hapen sivuilta.
Näytökset: 28.4. kello 18 ja 5.5. kello 18
Teatteriryhmät Maailmanpyörä sekä Jokeri – Kesäyön uni (ohjaus Kristiina Haapasalo, kesto 1,5 tuntia)
Kristiina Haapasalon ohjaamat teatteriryhmät Maailmanpyörä sekä Jokeri yhdistivät voimansa tuodakseen William Shakespearen klassikkonäytelmän Narrin lavalle. Esityksessä “keijukaisten ja maahisten juonittelut sekoittavat ateenalaisnuorten mielet ja sydämet”. Maailmanpyörän ja Jokerin seurassa teatteri-illassa riittää hilpeää kujeilua ja rakkautta koettelevia väärinkäsityksiä.
Näytökset: 11.5. (aika varmistuu myöhemmin), 14.5. kello 18 ja 21.5. kello 18
Teatteri H-hetki – Family Affairs Demonstration / Perhesuhde-demonstraatio (ohjaus Laura Toikander, kesto 45 minuuttia)
Teatteriryhmä H-hetken kevään esitys Family Affairs Demonstration pohjautuu Rosa Liksomin teksteihin. Näytelmä käsittelee rankkoja aiheita sekä perhe- ja ystävyyssuhteiden monimutkaisuutta. Esitys on kielletty alle 15-vuotiailta.
Näytökset: 4.5. kello 20, 11.5. kello 20 ja 18.5. kello 20
Teatteri Ilopillerit – Neljä murhaa, kolmet hautajaiset (ohjaus Nora Schüller, kesto 60 minuuttia)
Narrin nuorten näyttelijöiden ryhmä tuo lavalle energisen murhamysteeritarinan. Näytelmän alkuperäisidea on yhden ryhmäläisen, Aksel Kumralin käsialaa, varsinainen käsikirjoitus on työstetty ryhmän kesken. Näytelmän tapahtumapaikkana toimii sumuinen 1800-luvun Lontoo, jossa toisiaan seuraavat salaperäiset murhat saavat niin etsivät kuin muutkin kaupunkilaiset varuilleen. Esitys on tehty tosissaan, muttei tosikkomaisesti.
Näytökset: 28.4. kello 16.30 ja 5.5. kello 16.30
Kronk! – Esikaupungin enkeli (ohjaus ja valmennus Matti Salo sekä Sanna Väisänen, kesto 60 minuuttia)
Teatteriryhmä Kronk! saa katsojat takuulla mietteliäiksi. Näytelmä kertoo teatteriseurueesta, jonka jäsenet etsivät kukin ratkaisujaan ja vastauksiaan polttaviin kysymyksiin: Onko missään enää hyviä ihmisiä? Kenellä on varaa olla hyvä? Ja kuinka vaikeaa on kyetä sanomaan ei.
Näytökset: 3.5. kello 19 ja 10.5. kello 19
Teatteri Herrainseura – En se minä ollut (ohjaus Merja Korpela)
Teatteri Kiertotähden ohjaajana tutuksi tullut Merja Korpela ohjaa myös kahta muuta Narrin ryhmää. Niistä toinen, Teatteri Herrainseura, harjoittelee Itäkeskuksen Valtissa ja saapuu esittämään uuden näytelmänsä Narrin lavalle. Teatteri Herrainseuran edellinen näytelmä, Kummituksia ei saa häiritä, valittiin Kiertotähden tavoin esitettäväksi Lappeenrannan Teatris 2009 -festivaaleilla ja sai stipendipalkinnon. Nyt valmistunut näytelmä perustuu Kunto Ojansivun teksteihin.
Näytökset: 29.4. kello 19






