Pelitalon VarjoReaktori-pelitapahtuma veti Happeen runsaasti pelaajia ja aiheesta kiinnostuneita hiihtolomaviikolla. Saimme muutaman innokkaan osallistujan houkuteltua pois pelien maailmasta hetkeksi kysyäksemme heiltä mielipiteitä peleistä, Hapesta ja sumopainista.
Hapen alakertaan tuoduilla arcade-tanssimatoilla nuorten jalat vipelsivät välillä niin lujaa, ettei silmä pysynyt perässä. Taukoa tanssimisesta pitäneet Satu ja Unna kehuivat Hapen alakerran tiloja avariksi ja miellyttäviksi.
– Happi on tosi hyvällä paikalla, vaikka tänne olikin ensimmäisellä kerralla vähän vaikea löytää, kertoivat tytöt odotellessaan perjantai-illan tanssiturnauksen alkua.
Satu ja Unna eivät ehtineet muita pelejä kokeilemaan, tanssiminen kunnon arcadematoilla ja vielä ilmaiseksi on kuulemma sen verran harvinaista herkkua.

Sangen mahdollista, että tulen uudestaankin, totesi pelitapahtumassa vieraillut Okko Ahre.
Ensimmäistä kertaa Hapessa käynyt Okko Ahre oli mielissään alakerran tiloista.
– Erittäin viihtyisää, totesi iloinen nuorimies.
Hän oli saanut vinkin pelitapahtumasta sukulaiseltaan, ja oli omien sanojensa mukaan lähtenyt tutustumaan uuteen taloon “avarin mielin”. Hapesta Okko oli kuullut ensimmäistä kertaa jo viime kesänä Narrin näyttämön ja Nuorten median järjestämällä medialeirillä.
– Olen täällä pelaillut lähinnä konsoleita, kertoi Okko.
Happeen hän totesi löytäneensä helposti, koska tiesi toimintakeskuksen lähistöllä sijaitsevia paikkoja ja kykeni suunnistamaan niiden mukaan.
Kiihkeän korttitaiston tiimmellyksestä selvinnyt Kirillos kiitteli tapahtuman monipuolista pelitarjontaa. Hän oli ennättänyt osallistua muun muassa sumopainiturnaukseen.
– Sumopaini on hikistä kamppailua. Siinä vain yritetään selvitä, nauroi Kirillos.
Parikymppinen miehenalku on varsinainen Pelitalon aktiivinuori; Kirillos on käynyt pelaamassa jo viime vuoden toukokuusta lähtien.
– Alun perin istuin koneilla, nykyään pelaan lähinnä erilaisia korttipelejä, tapahtuman yleisfiilistä hyväksi kehunut Kirillos kertoi.
Hyvät palkinnot ja mielenkiintoiset turnaukset saivat häneltä erityismaininnan.

Sumopainiturnauksessa osallistujat pukeutuivat sumopukuihin ja yrittivät saada kilpailijansa ulos merkityltä alueelta.





