guild-of-passion-nettiin

Lauantain Happi Goes Rockissa lavalle kipusivat Noora, Obsessions, Troubled Youth, Suicide Hotline sekä Guild of Passion. Viimeksi mainitun orkesterin jäsenet kertoivat bändin vaiheista Hapen sivujen toimittajalle.

Guild of Passion  -yhtyeen perustamisesta on vierähtänyt puolitoista vuotta. Tuona aikana on soitettu jopa yksi jäähallikeikka, vaikka viime vuoden Äänessä ja Vimmassa bändi ei päässyt edes jatkoon. Ei kuulemma laulaja osannut laulaa. Mitäs kummaa tämä oikein tarkoittaa, Guild of Passionin laulaja Arttu?
– No, kyllä se vähän noin meni. Muille bändiläisille sanottiin, että heivatkaa tuo kauhea laulaja pois, niin te voisitte pärjätäkin. Mutta niin ei tapahtunut, ja jatkoin aloittamiani laulutunteja. Ja tässä sitä ollaan.

Pojat ovat soittaneet yhteensä 15 keikkaa, eikä loppua ole ainakaan vielä näkyvissä. Maaliskuussa heidät voi tavata Kannelmäen nuorisotalolla, Ääni ja Vimma -karsinnoissa. Sinne he ovat menossa itsevarmoin tunnelmin. Eikä ihme, sillä nämä 1990-luvun kasvatit ovat jakaneet Haloo Helsinki -yhtyeen kanssa saman lavan voitettuaan Rock Sprint -kisan vuonna 2008.

Te soitatte 1980-luvun musiikkia ja hiuksenne ja vaatetuksenne huokuvat kyseistä aikakautta. Olette kuitenkin syntyneet vasta kymmenen vuotta myöhemmin. Eikö tässä ole joku ristiriita?
– Ei tietenkään. Vaikka KISS on inspiroinut meitä ja tää meidän musiikki on jotain hard rock tai glam rock -musiikkia, niin silti on kiva, että ollaan synnytty kännykkäaikana, virnistää basisti Harri.
– Meidän biisien tekijän, Nikon, äiti on meidän hiustyylin salaisuus, hän jatkaa.

Ja ei niitä luonnonkiharoita kyllä voi olla ihastelematta!

guild-of-passionnettiin2

Guild of Passionin suunnitelmissa on saada aikaan pari demoa ja sen jälkeen pitkäsoitto. Pojat tekivät bändin ensimmäisen puolentoista kuukauden aikana 12 biisiä, joista he soittavat enää kahta. Halu päästä äänittämään uusia ja hyviä kappaleita on kova. Ongelmia on kuitenkin ollut studioajan saamisessa. Yksi vaihtoehto on mennä rumpali Matiaksen serkun itse rakentamalle studiolle. Serkkupoika on siinä The Winyls- yhtyeessä, niin se voi luultavasti vähän auttaakin.

Kun Hapessakin oli tungokseen asti fiilistelijöitä poikien lava-show’ta seuraamassa, niin kyllä: äkkiä studioon! Back in to your arms -laulua voisin itsekin kuunnella kotona ihan mielin määrin. Eikä laulajan äänessä ole mitään vikaa, ei laisinkaan. Pärisyttelyt ja pallean löytäminen ovat tehneet tehtävänsä.

Ottakaa siis hyvät nuoret laulutunteja, vaikka X-factorin, Idolsin tai Äänen ja Vimman tuomarit sanoisivat mitä!

Teksti ja kuvat: Rita Tuohimaa

2 kommenttia

  • Olis kova halu kuulla vähän matskua tältä bändiltä, mistä voisi löytää? :)

  • Hei, Antton! Pojilla ei ilmeisesti ole vielä omaa MySpace-sivua. En ainakaan löytänyt. Sen sijaan yksi livebiisi löytyi Tapanilan nuorisotalon MySpace-sivuilta: http://www.myspace.com/tapanilannuorisotalo. Tallenne voi tosin olla vanha (?).
    Jatkossa on tarkoitus laittaa Hapen bändi-illoista myös videomatskua tänne nettisivuille.

    Guild of Passion on päässyt jatkoon Äänessä ja Vimmassa, joten musaa voi mennä livenä kuunteleen Gloriaan maanantaina 19.4.2010. Esiintymisvuoro on kello 19–19.15. Nuorten Media on paikalla kuvaamassa tapahtumaa, joten bändin soitto pitäis olla kuultavissa suorana myös osoitteessa http://www.hattu.net.

Jätä kommentti

Sähköpostiasi ei julkaista.

*

Voit käyttää seuraavia tageja HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>