Beats & Soundsin semifinaaleissa nupit kaakossa

| Julkaistu: marraskuu 10, 2009

Hip hopin sekä R’n'B:n uudet toivot ja vanhat konkarit kerääntyivät vaihtamaan biittejä ja ääniä Hapessa viime lauantaina ja sunnuntaina. Lahjakas esiintyjä toisensa jälkeen toi luovuutensa ja esiintymistaitonsa tuomareiden arvosteltaviksi, ja molempien iltojen lopuksi valittiin osallistujat hip hop- ja R’n'B-katselmuksen finaaleihin. Vierailevat artistit Timo Pieni Huijaus ja Solonen varmistivat, ettei kukaan joutunut lähtemään kotiin ilman asianmukaista rytmiannosta.

Lauantaina tuomaroimassa olivat Maria Karppinen, Timo Pieni Huijaus ja Paleface.

Lauantaina tuomaroimassa olivat Maria Karppinen, Timo Pieni Huijaus ja Paleface.

Semifinalistien ja artistivieraiden esiintymisten lisäksi kuka tahansa räppääjä tai räppäämisestä haaveileva saattoi osallistua musapajoihin, joissa oli mahdollisuus äänittää ja saada ammattilaistason neuvoja musiikin tekoon. Helsinki Freedom Recordsin studiolla Hapen toimitusta jututti viisitoistavuotias Kevin Tandu, joka päätti jakaa mielipiteitään räppäämisestä.
– Flow on räpissä tärkeää, mutta sanoma on musta tärkeämpi. Mä tykkään musasta, jossa on faktaa. Tosiasioita. Ihan sama millä tyylillä vetää, kunhan on tosiasioita, Kevin kertoo.

Kevin Tandu kuuntelee muun muassa old school -, funk-, ja rock-räppiä.

Kevin Tandu kuuntelee muun muassa old school -, funk-, ja rock-räppiä.

Biittipajaan mieltynyt Kevin kertoi saaneensa paljon irti palautteesta ja muiden räppääjien läsnäolosta. Kevin on tehnyt omaa musiikkiaan jo viisi vuotta, mikä on peräti kolmasosa hänen eliniästään. Mistä tämän nuoren räppärin musiikki kumpuaa?
– Mun musiikki tulee kaikesta, mitä näen ympärillä. Levitän sanomaa kaduista, perheistä, ilmastosta, maailmasta, Kevin kertoo.

Beats and Soundsissa olleiden erilaisten persoonallisuuksien ja eri taustaisten ihmisten kirjo oli merkittävä. Se kuului, missäs muussakaan, kuin musiikissa. Kilpailijoissa ei ollut kahta samanlaista esiintyjää, ei edes saman esiintyjäryhmän edustajissa. Vaikutteita pystyi tunnistamaan eri maanosista ja eri musiikin lajeista, ei pelkästään räpistä.
– Saan vaikutteita aika monesta paikkaa. En kuuntele pelkästään räppiä, vaan myös kaikenlaista klassista musiikkia, soundtrackeja ja kaikenlaista muuta. Kuuntelen aika paljon musiikkia kristilliseltä puolelta, kertoo kilpailemassa ollut tamperelainen Pekka Kurki, alias Jukep.

Pekka Kurjen esitys oli niin valovoimainen, että se rikkoi lampun.

Pekka Kurjen esitys oli niin valovoimainen, että se rikkoi lampun.

Siitä huolimatta, että Pekkaa vaivasi flunssa – metrotunnelin vesivahinkojen lisäksi kenties yleisin osallistujia vaivannut ongelma – hän päätti tulla Helsinkiin kilpailemaan omalla omintakeisella tyylillään. Se kannatti, sillä hän lunasti esiintymisellään pääsyn finaaleihin.
– Mä en jaksa enää sellaista hip hoppia, jossa pauhataan bling blingistä, aseista ja huumeista. Mä lähetän raamatullista sanomaa. Sellaista rauhan ja rakkauden sanomaa, Pekka kuvailee.

Rauhallista Beats & Soundsissa ei kuitenkaan ollut. Vaikka yleisö taipuikin välillä pienoiseen ujouteen, kilpailijat eivät näyttäneet empivän, vaan tarttuivat haasteeseen ja nostattivat aika ajoin fiiliksen kattoon. Heistä onnekkaimmat saavat arvokasta keikkakokemusta seuraavan kerran 11.12.2009, kun Beats and Soundsin finaali pamahtaa käyntiin kulttuuriareena Gloriassa.

Finaaliin päässeet kilpailijat ovat:
iD (Karjaa/Helsinki), Jukep (Tampere), Reaktio (Tampere), Refu (Tampere), StereoTyypit (Tampere), Br. & Mäklee (Helsinki), Jon Borno (Helsinki) ja Laulavat Kulkurit (Helsinki).

Happi-toimitus utelee

1) Mikä sinut houkutteli Beats & Soundsiin? 2) Teetkö omaa musiikkia? 3) Kuunteletko muutakin kuin hip hoppia tai R’n'B:ta? 4) Onko sinulla lempiartistia tai yhtyettä?

Heikki Nieminen, 19 vuotta, Espoo
bs_heikkinieminen
1) Hip hop.
2) Vähän joo.
3) Kaikki menee.
4) Kaikki on nii hyviä etten osaa sanoa.
Soini Truong, 15 vuotta, Helsinki
bs_soinitruong
1) Emmätiiä, kunhan tulin.
2) En tee.
3) Kuuntelen vähän kaikkea mikä vaan kuulostaa hyvältä.
4) Ei oikeen.

Eeli Raussi, 19 vuotta, Helsinki
eeliraussi
1) Hip hop ja tää tapahtuma.
2) Joo en tee.
3) Joo, melkein mikä vaan käy.
4) Ehkä noi jenkkiläiset enimmäkseen.
Joonas Arponen, 18 vuotta, Helsinki
joonasarponen
1) Intohimo musiikin tekemiseen.
2) Teen sanoituksia.
3) Kaikki muu menee paitsi heavy ja punk.
4) No artistei on niin paljon ettei mulla suoranaisesti oo lempparia.
Teksti ja kuvat: Oona Sahari

Jätä kommentti

Sähköpostiasi ei julkaista.

*

Voit käyttää seuraavia tageja HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>