Nuorten Helsinki haastaa nuoret vaikuttamaan

| Julkaistu: lokakuu 26, 2009

“Tätähän tilaa voisi käyttää esimerkiksi teidän yhdistyksen tapahtumien järjestämiseen”, sanoi Pirjo Mattila viime huhtikuussa väsätessämme pienoismallia Hapen alakerrasta. Ajatus jäi mieleen ja alkoi itää. Kesän aikana lanseerattiinkin idea “Happi-tapahtumasta”. Sillä nimellä tuleva tapahtuma kulki pitkään.

Suunnittelupuuhissa NuHen Sidu Seppänen (vas.), Ina Mikkola ja Wiking Vuori.

Suunnittelupuuhissa NuHen Sidu Seppänen (vas.), Ina Mikkola ja Wiking Vuori.

Elokuussa juuri ennen koulujen alkua päästiin yksimielisyyteen tapahtuman teemasta ja vastuuhenkilöistä. Tapahtuman järjestäminen sovittiin yhdeksi syksyn virallisista tavoitteista, ja sen suunnittelu käynnistettiin. Yhdistyksen sisäisen tiedottamisen kautta kokoon saatiin sitoutuneen tuntuinen noin seitsemän hengen porukka.

Hapen valtiopäivät elokuun lopussa olivat tapahtumaryhmälle onnenpotku. Viikonlopun aikana tutustuimme Mari Lankiseen, nuorisoasiainkeskuksen tapahtumatuottajakouluttajaan. Tatu-koulutukseen osallistuminen ja kokeneen aikuisen tuki helpottivat ryhmän työskentelyä ja tapahtuman toteuttamista suuresti.

Tavoitteet olivat alusta asti korkealla. Yhdistyksen pitäisi samalla todistaa nykyjärjestelmän puutteet, vakuuttaa osallistujat nuorisovaltuuston tarpeellisuudesta, lisätä huomattavasti jäsenmääräänsä, saavuttaa huomattavaa medianäkyvyyttä ja herättää julkista keskustelua. Puhumattakaan tietysti siitä, että lähtökohtaisesti tapahtuman pitää onnistua hyvin,  muun muassa ohjelman tulee olla laadukasta ja kiinnostavaa. Odotukset ovat siis suuret.

Viimein lukuisten tapaamisten ja kokousten jälkeen alkaa maalisuora häämöttää. Ensi viikon lauantaina 31.10. nähdään, miten hyvin lukuisat työtunnit tuli käytettyä.

Tunne on varmaan vähän sama kuin kansanedustajilla ennen vaaleja, kun kaikki on tehty. Sitten vain jännitetään, mitä äänestäjät sanovat. Meidän puolestamme on paljon pelissä, nyt pallo on osallistujilla.

Nähdään launtaina Hapessa!

Ville & muu tapahtumaryhmä
Nuorten Helsinki – NuHe ry
www.nuortenhelsinki.net
nuortenhelsinki@gmail.com

Nuorten Helsingin Time out! -tapahtuma 31.10. kello 12–17 Nuorten toimintakeskus Hapen alakerrassa. Tapahtuma on ilmainen, ja kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita!

Kuva ja teksti: Ville Majamaa

Jätä kommentti

Sähköpostiasi ei julkaista.

*

Voit käyttää seuraavia tageja HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>